Jossain hevon jeerassa Savukoskella SompioRock

Iki-ihana Maija Vilkkumaa nähdään Sompiorockeissa lauantaina. Kuva: presskuvat

Savukoskella Hotelli Samperin Savotassa 9.-10.9. pidettään järjestyksessään kahdeksas SompioRock. Tapahtuma on perinteisesti koonnut yhteen lappilaiset ja Lappi-mieliset musiikintekijät, tuo esiin uusia kykyjä, kannustaa ja tukee nuoria musiikinharrastajia.

SompioRockin syntyjuuret juontavat vuoteen 2009. Tuolloin syvällä Sompiossa, Kemin-Lapin kylässä, heräsi hullu ajatus omista festareista.

-Itä-Lapin tapahtumatarjonnassa oli selvä aukko ja kysyntää tämän kaltaiselle tapahtumalle oli, muistelee Hotelli Samperin Savotan yrittäjä Niko Lakela.

SompioRock on nyttemmin vakiinnuttanut paikkansa, kasvanut ja väkeä virtaa tapahtumaan jo ympäri maata. Pienen kylän majoituskapasiteetti alkaa olla jo lujilla, mutta toki kaikille yösija kylästä pyritään löytämään.  Tulevien vuosien varalle on jo mietitty mm. kotimajoitusvaihtoehtojen kartoittamista, jotta tapahtuman kasvu saadaan turvattua.

Tänä vuonna lavalle nousevat etelän muusikkopiireistä vieraana iki ihana Maija Vilkkumaa lauantaina yhdessä Jepa & Friendsien kanssa sekä perjantaina Martti Servo & Moods. Lappilaisista musiikin tekijöistä nähdään Iskuporakone, Pagan´s Moon, Dj Paksu Paulus, Marko Juhani Group, Putkiradio Band, Komppiorkesteri Woimalinja, Tre Homones ja nuorisobändi FourOfUs. Luvassa on siis menoa ja rytmiä moneen makuun, eikä kokoonpanot varmasti jätä ketään kylmäksi.

Perheet ja myös alaikäiset nuoret pääsevät nauttimaan festarimeiningistä perjantain 9.9. alkuillan jameissa klo 18 alkaen, kun FourOfUs esiintyy. Myöhemmin illalla SompioRock ottaa jälleen uuden ulottuvuuden tarjontaansa, kun tapahtuma muuntautuu musiikillisesti vanhaan hyvään aikaan ja luvassa on perinteiset Wanhan Sompion Tanssit klo 21-23 Marko Juhani Groupin tahdeissa.

-Tuolloin on siis luvassa perinteistä tanssimusiikkia, periaatteella jokaiselle jotakin, jatkaa Lakela.

Lauantaina 10.9. startataan ajoissa, klo 13 Lyytin Pubin päiväjameilla. Pubissa on tarjoilla Woimalinjan letkeää musisointia, iloista virittäytymistä illan rytinöihin, yhteislaulua ja taatusti tasokkaat muusikkovieraat. Lauantai illan ohjelma jatkuu Kemijokispektaakkelin jälkeen Hotelli Samperin Savotassa. Luvassa on musiikkia laidasta laitaan: ysäridiscosta poppiin ja rajuun rockiin.

Tapahtuman järjestää Hotelli Samperin Savotta ja Savukosken Kehittämisyhdistys yhteistyökumppaneineen.