Koiraväki viihtyy Ylläksellä

Koiraväki odottelee Ylläksen maisemissa jo syyskuun koiratreffejä. Kuva: Laura Hokajärvi

Ylläkseltä löytyy paljon majoitusta koiraperheitä varten, maastosta ulkoilutusreittejä, koirille sallittuja hiihtolatuja sekä uudenkarhea koirapuisto. Syyskuussa on tarjolla koirien omat treffit ja Match Show.

Äkäslompolossa oma koirapuisto 

Ylläksen Koirakerho ylläpitää Äkäslompolossa koirapuistoa, jossa koiria voi juoksuttaa vapaana. Uusi koirapuisto on ahkerassa käytössä, mutta remmilenkeillekin löytyy valikoimaa enemmän kuin viikon loman aikana ehtii kiertää.

– Pyrimme alueen eri toimijoiden kesken vaikuttamaan siihen, että Ylläs olisi viihtyisä paikka sekä koirallisille että koirattomille ihmisille, Ylläksen Koirakerhon puheenjohtaja Johanna Parhaniemi sanoo.

Parhaat ulkoilumahdollisuudet ovat sulan maan aikana. Talven tullen voi hiihtää koiran kanssa koiraladulla ja harrastaa koirahiihtoa eli antaa koiran vetää hiihtäjää valjaissa. Lisäksi kaikki sinisin kepein merkityt lumikenkäreitit ovat sallittuja koiranulkoilutukseen.

Syyskuussa koirat treffeillä

– Ylläksen Koiratreffit sai alkunsa siitä, kun pohdimme, että mitä voisimme tarjota koiran omistajille, Äkäslompolon kyläyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Markus Kiili kertoo.

Koiraväki viihtyy Ylläksellä. Kuva: Hanna Alakulppi

Koiraväki viihtyy Ylläksellä. Kuva: Hanna Alakulppi

Kiili itse perheineen muutti Ylläkselle nimenomaan hyvien reittien perässä.

– Muistan kuinka ensin vähän jännitti lähteä reiteille, kun ei paikat olleet vielä tuttuja. Siitä heräsi ajatus järjestää ohjattuja koiranulkoilutuslenkkejä myös matkailijoille.

Kyläyhdistys vastaa Ylläksen Koiratreffiviikonlopusta yhteistyössä Ylläksen Koirakerhon kanssa.

– Koirakerhon perinteinen Match Show siirrettiin keväältä syksylle tapahtuman yhteyteen ja samana viikonloppuna Ylläksellä on koirien pelastuskoirakokeita sekä koirien näyttelytreeni, johon voi osallistua kuka vain.

Koiratreffiviikonloppua vietetään Ylläksellä 23.–25. syyskuuta. Lisätietoja treffeistä ja Match Showsta löytyy osoitteesta https://www.facebook.com/yllaksenkoiratreffit