Linnustava nainen tunturissa

Jaanan ja Marlan hyvän yhteistyön tuloksena riekko reppuun.
Jaana Saukko on ehtinyt linnustaa jo monta vuotta. Parhaillaan on menossa telttailuviikko Utsjoen suunnalla Kaamasesta hyvän matkaa pohjoiseen päin. Seuraan pääsivät mies Atte ja saksanseisojat Ukko, Marla ja Jatsi.
– Ensimmäisen linnustusreissuni oman aseen kanssa tein kuusi vuotta sitten, eli sen verran olen kantanut asetta mukana, kertoo Jaana omasta lintumetsästysurastaan.

linnustava-nainen-koira-tunturissa

Lyhytkarvainen sakasanseisoja Pyrytunturin Jatsi tuturimaisemissa.

Metsästäjän vaisto on kasvanut pienestä pitäen, alkuun isän matkassa hanhimetsällä. Sittemmin erämiesseura on vaihtunut jo useana syksynä naisporukan yhteisiin retkiin.
-Nyt kun ollaan viikko reissussa, niin yleensä pari ensimmäistä päivää menee kävellen siinä lähimaastoissa. Sitten siirrytään autolla ja käydään myös muissa tuntureissa katsomassa, onko riekkoja näkyvillä.
Riekkokanta on viime vuodesta vähentynyt, joten saalista ei aina taitavinkaan mestariampuja onnistu nappaamaan.
-Kyllä siinä useasti kymmenen tunnin päiviä tullee heleposti mettällä ollessa, eikä sitä joka kerta onnistu tähtäämään oikein.
Ampumaradalta varmuutta metsäreissuille
Jaanan mukaan olisi hyvä käydä testaamassa ampumataitoja säännöllisesti ampumaradalla. Näin säilyisi tuntuma ampumiseen ja olisi tähtäin kohillaan. Jaana rohkaisee naisia siirtymään reippaammin metsästysreissujen seuralaisen roolista aseenkantajaksi, hankkimaan oman metsästysluvan ja aseen. Jaana on itse aktiivinen Lapin mannermaiset kanakoirat yhdistyksessä, joka on järjestänyt mm. Mimmit mettään -tapahtuman, jotta naiset rohkaistuisivat itse metsälle.
-Siellä oli paljon väkeä, ja paljon innokkaita naisia kokeilemaan metsästystä. Tapahtuma jäi tosin yhteen kertaan, järjestely vaatii kuitenkin aika paljon vapaaehtoisia, että kaikki onnistuisi. Mutta ehkä joskus taas olisi virtaa vastaava tilaisuus järjestää.
linnustava-nainen-1korjattuKoiria kylliksi metsäkavereiksilinnustava-nainen-3-korjattu
Jaanalla on ollut seisojia jo pitkän aikaa, ensimmäinen koira tuli hankituksi 20 vuotta sitten. Nyt kotona ja reissussa mukana on kolme lintukoiraa, 12-, 10- ja 6-vuotiaat.
-Niistä on iloa vielä pitkälle. Himottais kyllä ottaa uusikin siihen kasvamaan, mutta pitää odotella. Joskopa parin kolmen vuoden päästä saisi tähän sitten pennun taas kasvatettavaksi.
Viikon puolivälissä saa Atte pakata kamppeet ja tehdä tilaa Jaanan tyttökaverille Sannalle.
-Lennossa vaihtuu jahtiseura, hoidellaan sitten naisten kesken lintuhommat se toinen puoli viikosta.  Ei se saalis, mutta hyvä seura ja huikea Lapin luonto, sitä se on mettästys parhaimmillaan.
Teksti: Riitta Kemppainen-Koivisto
Kuvat: Jaana Saukko