Karhunpyytäjä reissussa jahtikoirien kanssa

karhunpyynti-kuva-3-muokattu

Pasi Härkönen on ehtinyt kellistää tänä syksynä komean saaliin Aatun avustuksella. Kuva: Arttu Kotisara

Kun kevät koittaa, karhunkaataja aloittaa karhujen tarkkailun hiihtämällä ja jälkiä etsimällä. Karhujen heräämisaikaan on myös kevät komeimmillaan. Silloin Pasi Härkönen, kokenut karhunkaataja, ottaa koirat mukaansa ja elättelee toivetta saada tuore karhunjälki koirille tutkittavaksi. Härkönen tietää, että karhun jälkiä löytyy usein samoista maisemista vuodesta toiseen.

– Kerran samaan kohtaan ilmestyi saman karhun jäljet kolmena keväänä peräkkäin toukokuun 9.-12. välisenä aikana. Sulan maan aikaan koira ilmaisee yleensä jäljen, mikäli kohdalle sattuu. Kiima-aikaan kesäkuussa karhut liikkuvat paljon ja silloin jälkiä löytyy parhaiten.

Yläperällä vaivihkaa kaatohommiin

Ensikertalaisen on turha odottaa, että joku käy kertomaan passelit jahtimaastot. Vinkkejä karhupaikoista tulee vähän.

– Muutama kaveri aina soittelee, jos jotakin kuulee. Karhunpyynti ei ole yläperällä mikään seuruejahti. Mies tai pari koirineen lähtee reissuun ja jokainen koluaa maastoja omineen. Varsinkaan tuoreista havainnoista ei juuri muille kerrota. Parhaimmat vinkit ovat tulleet naapurikunnan miehiltä.

Kaatokoirat Jimi ja Aatu 

Koirat hangella.

Koirat hangella.

Karhun pyynnissä Härkösellä on käytössä kaksi koiraa, pohjanpystykorva Jimi ja karjalankarhukoira Aatu. Kasvamassa on jälkivainuinen karjalankarhukoira Piro. Jimi on enimmäkseen ilmavainulla karhua hakeva ja on löytänyt vapaassa haussa monta karhua, joista Härkönen on saanut saaliiksi neljä.

– Aatu on erinomainen hakija ja innokas jäljestäjä. Vaikka Aatun karhunhaukkutaipumus on todettu jo nuorena, tapahtui ensimmäinen kaato tänä syksynä. Hirvet haittaavat joskus karhujahtia Aatun kanssa.

Vaikka Isäntä joskus luulee tietävänsä, missä karhu luuraa, ei varmaa paikkaa ole näillä leveyspiireillä. Koiran se pitää karhu hakea.

– Kaikki omat karhunkaadot ovat tapahtuneet, kun koira on ollut vapaassa haussa. Kun Jimi haukkuu aina samalla äänellä riippumatta siitä, mikä on haukuttavana. On mukava yllätys, kun täysin paikallaan pysyvä ”koppelohaukuksi” mieltäväni haukku osoittautuukin karhuhaukuksi, josta on saaliina suuri uroskarhu.

Riistaverinen koira matkaan

Härkönen tietää, että koiran koulutus, ja ennen kaikkea opetus karhukoiraksi, on hankalampi juttu. Koiranpentua valittaessa on sukutaulu tärkeä. Kun suvussa on karhunhaukkujia, se tietää, että mahdollisuudet paranevat.

– Pääasia on kuitenkin, että koira on riistaverinen. Moni nykyinen riistaverinen, varsinkin hirvikoira, haukkuu karhua. Ero varsinaisten karhukoirien ja karhua haukkuvien koirien kohdalla on se, että kun koira haluaa, se myös löytää karhun maastosta. Karhun jäljestäminen nuoren koiran kanssa on tärkeää, jotta koira oppii seuraamaan jälkeä. Oikotietä ei taida olla. Kun koira tapaa metsässä yksinään luonnonkarhun, niin siinä sen vietit sitten punnitaan, eli koiralle on annettava ”metsää” riittävästi.

Härkönen hakee karhua yleensä aina yhden koiran kanssa. Myös karhu sietää yhtä koiraa paremmin kuin useampaa, sanovat kokeneemmat karhunpyytäjät.

– Jos käyttää useampaa koiraa kerrallaan, on ne löysättävä karhulle yhtä aikaa. Muutoin haukku useasti loppuu, kun toinen koira menee haukulle ja karhu karkkoaa.

Aatu ja Jimi ovat olleet pari kertaa yhdessä karhuhaukuilla, joista on karhu kaatunut. Molemmilla kerroilla oli tiedossa haiseva jälki, johon koirat laskettiin. Härkönen ei anna vanhan koiran opettaa nuorempaansa, sillä siinä voi oppia huonoja tapoja enemmän kuin hyviä.

– Parempi olisi ensin koiran itsenäinen työskentely karhulla ennen kuin laitetaan toisen kaveriksi.
Jos koira löytää karhun pimeän aikaan, niin joku koira pystyy haukkumaan karhua yli yön.

– Lokakuinen yö on kyllä jo aika pitkä. Oma koirani on haukkunut pimeässä, mutta loppu on tullut ennen aamua. Karhu kyllä haukuttaa pimeässä yleensä paremmin kuin valoisaan aikaan.

Keväällä sulalla maalla tavoitettu karhu seisoo vakaana, mutta kuvaajaa saattaa vähän jännittää.

Keväällä sulalla maalla tavoitettu karhu seisoo vakaana, mutta kuvaajaa saattaa vähän jännittää.

Jutun alkuosa on julkaistu 19.10.16 Lappilaisessa ja tästä jatkuu juttu, jossa selviää, miten Härkönen kellisti karhun tänä syksynä.

Näin Härkönen kellisti karhun

– Eräänä syksynä varmat karhupaikat tuottivat pettymyksen Kessissä, joten vaihdoimme maisemaa. Suuntasimme muutaman epämääräisen havainnon innoittamana Inarijärven pohjoispuolelle. Koiria oli matkassa Jimi ja Arttu, jämtti, ja vaivainen jahtikaveri, joten juoksutin koiria vuorotellen.

Aamulla Arttu otti jonkun jäljen ja suuntasi pohjoiseen noin 15 km, jossa piti harvahkoa haukkua tutkan mukaan jonkin aikaa. Tutkin maastoa, mutta en löytänyt mitään varmaa merkkiä karhusta lähtöpaikalta. Koira aloitti haukun palatessaan noin 8 km:n päässä, jolloin kipaisin katsomaan: haukussa oli emä ja vasa.

Jimin kanssa tutkin lähimaastoja ilman kummempia havaintoja. Arttu jäi haukkumaan, ja palaili reissultaan aamuyön tunteina. Sama toistui seuraavana päivänä. Arttu juoksutti jotakin, joka lähti lähes samasta paikasta kuin edellisenä aamuna ja suuntasi pohjoiseen. Hirvi se ei ollut.

Tutkin maisemia Jimin kanssa ja löysin karhun laukkajäljet noin 500 m leiristä ja suoraan leiriin päin. Selvisi, että karhu oli ajattanut hirveä, joka meni leirin vierestä, mutta karhu ei, vaan se oli palannut jälkiään takaisin. Iltahämärissä Jimi haukkui maastossa, johon karhu palasi, mutta haukussa oli koppelo. Arttu palaili aikanaan.

Läksin vielä seuraavana aamuna tutkimaan maastoa. Tuuli oli sopiva, sivuvastainen. Jimi aloitti haukun hieman yli kilometrin päässä. Totesin, että haukku liikkuu, joten lintu ei ole kyseessä. Haukku lähti liikkumaan sivutuuleen hiljalleen kohti minua. Kävelin hiljalleen kohti haukkua. Väliimme jäi kapea suo, jonka toisella puolella tiheässä nuoressa metsässä haukku kulki, minä olin noin 50 m leveän suon toisella reunalla haukkua seuraamassa. Haukku eteni hiljalleen jonkin matkaa suon reunaa, jolloin havaitsin jotakin tummaa puiden seasta. Hirvi, tuli heti mieleen, koska se näytti niin suurelta.

Yllättäen haukku kääntyi suolle. Kookas karhu kerkesi täysin aukealle suolle noin 30 m päähän ennen kuin havahduin tilanteeseen. Ase oli kainalossa, joten olin heti valmiina. Kun ristikko osoitti lavan taakse, laukaisin ja karhu lähti heti laukalle. Ammuin vielä kaksi kertaa karhua laukkaan ennen kuin se hävisi pienen kumpareen taakse, jossa koira rupesi haukkumaan paikallaan. Latasin aseen lippaan täyteen, soitin kaverille ja kerroin ampuneeni kookasta karhua. Kaveri oli havahtunut leirissä koiran haukkuun ja kinkannut aseensa kanssa lähemmäs ja kuullut ammunnat. Lähestyin haukkua ja havaitsin Jimin nykäisevän aina välillä tummaa karvamöykkyä ja haukkuvan. Mitään liikettä ei näkynyt. Kävelin hiljalleen takapuolelta karhun luokse ja tökin aseen piipulla silmään. Ei eloa, karhu oli hengetön.

Paras on varovainen metsällä liikkuessa

Miehen mielessä on myös toinen tapaus, jossa Aatu-koira haukkui kahta erauskarhua, jotka olivat vierekkäisissä puissa.

– Silloin jäi ampumatta, mutta videokuvaa jäi muistoksi. Pitäähän niitä olla koirille pelikavereita.

Vaarallisiin tilanteisiin ei metsällä Härkönen ole juuri joutunut. Kerran karhu tosin olisi tullut päälle, mutta ei enää kyennyt, kun oli jo niin pahasti osunut.

– On se kuitenkin pidettävä aina mielessä, kun karhua pyytää. Yhtä saaliiksi saamaani karhua oli ammuttu vuosia aikaisemmin päästä läpi, mutta karhu oli täysin parantunut ja terve. Päähän ei kannata ampua.

Joskus on hirvi kyllä tullut päälle koiranhaukussa. Metsässä voi sattua kaikenlaista.

Syysjahti jatkuu

Härkönen on virka-ammatistaan jo eläkkeellä. Syksyisin olen ulkoruokinnassa, milloin minkäkin perässä, selvittää kouliintunut metsämies. Muutama kaveri on joskus seurassa mukana, vaikka laji ei välttämättä sovi kaikille.

Kun jahti päättyy, on saaliina karhunlihaa riittämiin. Osan lihoista Härkönen myy, pari kontiota on omassa pakastimessa ja niillä herkutellaan talven mittaan.

– Karhun liha on varsin hyvää, ei mitenkään voimakkaan makuista, ei varsinkaan nuoren karhun liha. Mutta karhun voimia siitä ei tunnu saavan, paljastaa mies.

Karhuntaljat Härkönen pitää itsellään, samoin kallot ja urosten siitinluut.

Teksti: Pasi Härkönen ja Riitta Kemppainen-Koivisto
Kuvat: Arttu Kotisara ja Pasi Härkönen