Sirkassa uudella koululla juhlitaan myyjäistunnelmassa

Kittilän uusitulla Sirkan koululla otetaan joulua vastaan myyjäisissä 30.11. Kuva: Maria Pettersson

Sirkan koulu Kittilän kunnassa on mittavan remontin ja laajennuksen jälkeen saatu käyttöön tänä syksynä. Väistötiloissa oleminen on taakse jäänyttä aikaa ja nyt koko koulun väki on saatu yhteen saman katon alle.

Koulun tilat sekä laitteisto ovat nykypäivän vaatimusten mukaiset. Luokissa on käytössä tekniikkaa, joka on varmasti vertailukelpoinen monen muun koulun kanssa.

– Olemme saaneet upean koulun kylälle, kertoo onnellisena ja innostuneena uusista tiloista Maria Pettersson Sirkan Koti- ja kouluyhdistys ry:stä.

Yhdistys järjestää yhdessä koulun oppilaiden ja opettajien kanssa perinteiset myyjäiset koululla keskiviikkona 30.11. klo 17-20. Myyjäisissä on myyntipöytien lisäksi arpajaiset, kahvio sekä temppurata erillistä pientä maksua vastaan.

– Tavoitteemme on tehdä varainhankintaa niin luokkien retkirahastoihin kuin yhdistyksenkin toimintaan. Varoilla järjestetään yhteisiä aktiviteetteja sekä palkitaan oppilaita stipendeillä lukuvuoden päätteeksi, kertoo Pettersson tulevasta.

Myyjäispöydän voivat lunastaa myös ulkopuoliset tahot lähialueelta. Tapahtumaa vietetään Sirkan koululla osoitteessa Ounasjoentie 23.

– Kaikki ovat lämpimästi tervetulleita ostoksille. Valkopartainen punanuttuinen ystävämmekin poikkeaa tapahtumassa klo 18.30, paljastaa Pettersson talvitunnelmasta.