Koillismaalle vapaakuntaselvitys

Kuusamon kannattaa elinkeinoelämän ja brändin vuoksi olla perinteitä kunnioittaen Kuusamo – Lapland.

Sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuudistuksesta alkanut terveydenhuoltojärjestelmän muutos on muuttunut poliittisen hallinnon kokonaisuudistukseksi, jossa tapahtuu päätäntävallan uusjako kunnista alueiden yli maakuntiin. Käytännössä tämä uudistus tappaa Koillismaan -käsitteen, kun Pohjois-Pohjanmaan maakunta valtaa Koillismaan.

Kuusamon, Taivalkosken ja Posion perinteisen Koillismaan sijainti Suomen toiseksi korkeimmalla ylänköalueella tekee tästä muutoksesta erityisen ongelmallisen – emme aluemaantieteellisesti ole vanhaa alavaa aravaa merenpohjaa – Pohjanmaata. Olemme enemmän maantieteellisesti, maisemiltaan, luonnoltaan, ilmastoltaan ja kulttuuriltaan Lappia.

Koillismaan Kuusamo ja Taivalkoski kuuluvat vain Oulun valtatien Pohjois-Pohjanmaanhan ja Posio yhä Lappiin. Näin on, vaikka Kuusamo nimensä mukaisesti on kuusilappalaisten, kuusisaamelaisten, kuusamolaisten vanha keskus ja keskeistä vanhaa saamelaisaluetta. Kuusamossa, Taivalkoskella ja Posiolla on paljon paikannimiä jotka ovat saamelaisperäisiä.

Maakuntahallintouudistuksessa on myös erityinen vaara, että päätöksentekovalta karkaa vanhan Koillismaan kuntien alueelta Ouluun ja Rovaniemelle. Pitää muistaa, että näihin uusiin maakuntavaltuustoihin tullaan Posiolta ehkä yksi Lappiin ja Kuusamo-Taivalkosken alueelta ehkä pari päättäjää.  Näitä maakuntavaltuustoja tulee dominoimaan oululaiset ja rovaniemeläiset. Tämä tulee olemaan ongelmallista, koska jo nyt Oulussa leikataan palveluita alueilta, joissa on suurempi väkiluku kuin Kuusamossa. Jos Maankuntahallinto tulee voimaan kolmen vuoden kuluessa, tulee tämä uusi hallinto tarkastelemaan kulukattojensa rajoissa kaikkia palveluita suhteessa väkilukuun ja hintaan – ja silloin leikkuri tulee olemaan kovaa – SuurOulu on siitä hyvä esimerkki. Tällöin käsitellään kaikkia palveluita alueella ja keskittäminen tulee olemaan kovaa.

Koillismaan vapaakunta auttaisi meitä säilyttämään niin Koillismaan aluesairaalan, koulutus- ja lukiopalvelut, toisen asteen koulutusta sekä muita peruspalveluita alueella. Siirtymäajan jälkeen uuden Koillismaan kuntalaiset tulisi kansanäänestyksessä päättää, haluavatko he kuulua 1) Lappiin 2) Pohjois-Pohjanmaahan 3) säilyä Koillismaan vapaakuntana.

Mika Flöjt
Kuusamon kaupunginvaltuutettu, Vihreät

Anne Murto
Kuusamon kaupunginvaltuutettu, Vasemmisto (sit)

Pekka Savolainen
Taivalkosken kunnanvaltuutettu, sitoutumaton