Presidentti Niinistö sai halauspuun Kittilästä

Presidentin puukin on jo esiintynyt kansainväliselle yleisölle – öljypastellipiirustuksen valmistumista seurasi livenä monisatapäinen katsojajoukko. Taiteilija Misha Del Valin mukana Helsinkiin matkasi adoptiotodistus ja öljypastellipiirustus puusta. Kuva: HaliPuu

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on vastaanottanut kittiläläisen puunadoptointiyrityksen HaliPuun taannoisella kansallisella puunhalausviikolla lahjoittaman arktisen männyn.

Presidentin HaliPuu on lähes satavuotias hakkuilta pelastettu tukkipuu. Presidentin mänty kasvaa Kittilän Veitservasassa sijaitsevassa HaliPuu-metsässä.

Adoptiotodistuksen ja kuvan lisäksi Helsinkiä kohti matkasi taiteilija Misha Del Val ja öljypastellipiirustus puusta.

– Ilahduimme kovasti puun saamasta myönteisestä vastaanotosta, mutta presidentti onkin tunnetusti luontoihmisiä, sanoo HaliPuu-yrittäjä Riitta Raekallio-Wunderink.

Metsä koko maailman ulottuville

HaliPuu on 2015 perustettu perheyritys, joka haluaa tuoda arktisen metsän ja sen suojelun koko maailman ulottuville.

– Emme halunneet tuhota metsää, jonka rinnalla isäni oli kasvanut. Päätimme alkaa adoptoida mäntyjämme halauspuiksi, jotta muutkin pääsisivät nauttimaan niistä.

– Tarkoituksena on myöhemmin antaa muillekin metsänomistajille mahdollisuus adoptoida puitaan kauttamme, ja säästää vanhoja metsiään. Haluamme osoittaa, että puun voi jalostaa tuotteeksi ilman että se kaadetaan – ja toisaalta suojella taloudellisesti kannattavasti, Raekallio-Wuderink kertoo.

HaliPuun voi adoptoida joko kokonaan omaksi, tai siitä voi hankkia osuuden, jolloin puun jakaa muiden luonnon ystävien kanssa ympäri maailman. Puuta voi koristella www.halipuu.com -sivustolta löytyvillä koristeilla ja sen elämää voi seurailla viikoittaisissa Periscope-livelähetyksissä metsästä.