Roi-Pressistä Lappilaiseksi

Yli 20 vuotta Lapissa ilmaisjakeluna jaetun lehden on aika ottaa uusi askel.

Lappilaisen tarina alkoi Roi-Press nimellä toukokuun 13. päivä vuonna 1993.

– Ounasjoen tulviessa ennätyskorkeudessaan ja Arktikumin ollessa vaarassa, kertoo lehden perustaja Antti Niskanen, ja jatkaa avaamalla kysymystä lehden perustamisen tarpeista.

– Lehden perustamiseen idea syntyi sen jälkeen, kun olin saanut 1992 potkut Uudesta Rovaniemestä lehden siirryttyä Lapin Kansan omistukseen. Syntyi uusi tilanne sekä itselleni, että Rovaniemen mediakenttään. Ajattelin, että uudessa ja monopolistisessa tilanteessa vaihtoehdolle olisi tilausta.

Antti mietti lehdelle nimeä ja arveli, että piti keksiä iskevä ja lyhyt nimi.

– Roi on tunnettu lyhennys Rovaniemestä, ja Press viittasi lehden lisäksi kansainvälisyyteen; onhan Rovaniemi yksi Suomen kansainvälisimmistä kaupungeista.

Roi-Press olikin varsin hyvä nimi ja koska rakkaalla lapsella on monta nimeä, niin siitäkin nimestä kehittyi lukijoiden suussa monta hauskaa versiota mm. Roiressi, Roippari ja Roiress.

Niskasen tavoitteena oli tehdä kunnianhimoisesti toimitettua paikallislehteä kaikkien rovaniemeläisten luettavaksi. Uusi lehti otettiinkin hyvin vastaan varsinkin yrittäjien keskuudessa, jotka olivat Niskaselle tärkein kohderyhmä, kun mainostajista puhutaan. Erityisesti Niskanen koki hyvän yhteistyön pienten kivijalkakauppojen kanssa.

– Tuntui hyvältä, kun Roi-Press koettiin monilla tahoilla yrittäjien lehdeksi. Olin ylpeä onnistuessani pitämään yrittäjien asiaa esillä lehdessäni, Niskanen kertoo.

Lehden jakelualue laajeni

Roi-Press jaettiin aluksi vain Rovaniemen kaupungin talouksiin ja se ilmestyi kerran kuukaudessa. Mutta jo syksyllä 1993 tahtia tiivistettiin ja lehti alkoi ilmestyä joka toinen viikko. Mainostajina olivat ennen muuta erikoisliikkeet, joilla mainonta ei ole niin syklistä kuin päivittäistavarakaupalla.

Vuodesta 1997 Roi-Pressiä alettiin jakamaan eri puolille Lappia, 41 000 kotiin. Niskasella kävi tuolloin mielessä vaihtaa lehden nimi, mutta ei sitä kuitenkaan tehnyt.

– Pohdin asiaa itsekin silloin, kun aloimme jakaa lehteä maakuntaan. Pidin Roi-Pressin nimeä kuitenkin niin vakiintuneena ja tunnettuna, että en lähtenyt muuttamaan sitä.

Roi-Pressin tähti- ja syöksyhetket

Kun kysyn, mitkä olivat Roi-Pressin tähti- ja syöksyhetket, on Niskasella surkuhupaisa tarina eräästä lööpistä. Mutta se joka vanhoja muistelee, sitä tikulla silmään. Varsinkin, kun lööpin kohu-uutinen seuraavana päivänä asianmukaisesti korjattiin.

– Syöksyhetki oli 1995, kun erehdyin (jälkikäteen ajateltuna) vuokraamaan lehden julkaisuoikeudet silloin jakelusta huolehtineelle pesäpalloseuralle. Se ei oikein onnistunut, ja jo vuoden kuluttua seura hakeutui konkurssiin. Julkaisuoikeudet palautuivat minulle ja jatkoin lehden tekemistä.

– Roi-Press nousi tuhkasta, ja 90-luvun loppu ja uuden vuosituhannen alku olivat sen parasta aikaa.

Lappilainen nimi kertoo jakelualueen laajentumisesta

Lehden perustaja katselee tämän päivän Lappilaista kiitollisena siitä, että hänen yli 20 vuotta sitten perustamansa lehti jatkaa toimintaansa, vaikkakin eri nimellä. Niskanen ymmärtää varsin hyvin nimen muutoksen tarpeellisuuden 2010, kun omistus siirtyi Sakke Gustafssonin luotsaamalle Aakkoset Oy:lle ja jakelualuetta kasvatettiin Lapissa entisestään.

Kun vuoden 2015 alussa lehden ostivat Pera Hussi ja Henri Nuorivaara, he perustivat Pelkosenniemelle Lappilainen –lehti Oy: n. Lehden jakelua on mietitty ja testattu entisestään ja etsitty järkeviä vaihtoehtoja.

Uudet tuulet vuonna 2017

Vuoteen 2017 lähdetään muutosten, mutta hyvin sellaisten, tuulissa. Alkuperäinen tarkoitus oli jatkaa jakelua peittojakeluna viiteen Lapin kuntaan. Hyvistä aikeista huolimatta näin laaja kotiinkantoalue tässä mediamurroksessa, jota riivaa epävarmuus ja arvaamattomuus, on mahdotonta. Näin hyväksi koettu, mutta kallis lehden kotijako loppuu.

Printtimainostajia varten lappilainen mediakenttä tarvitsee kilpailevan lehden, ettei alueellinen monopoli nosta hintoja pilviin. Lappilainen tarjoaa edelleen sen toisen vaihtoehdon printtimainontaan, jokaisella Lapin paikkakunnalla. Ja itse asiassa laajentaa näkyvyyttä entisestään!

Tilattava ilmaisjakelulehti

Kun järkeistäessämme edelleen lehden toimintaedellytyksiä, muuttuu Lappilainen tilattavaksi ilmaisjakelulehdeksi.

Pääpaino asetetaan nyt lehtitelineisiin, jotka on hyviksi havaittu ja lähes kaksi vuotta testattu. Lehden jakelupaikkojen määrä lähes tuplataan 170- 200 pisteeseen. Positiivisinta ilmoittajia kohtaan on se, että ne jotka lehden telineestä ottavat, myös sen lukevat – ja ottajia riittää. Lehtitelineissä olevat lehdet ovat loppuneet aina ennen seuraavan numeron ilmestymistä.

Painetun lehden näköisversio digilehtenä varmistaa lukijoille lehden saatavuuden ihan minne vaan. Loppuvuonna tehty mielipidekysely varmisti, että tyytyväisiä lukijoita on paljon ja lehteä luetaan Lapin alueen lisäksi eri puolilla Suomea. Lehden 60 000 painosmäärä pysyy samana.

Telineistä lehden saa edelleen ilman maksua. Myös digilehden ja verkkolehden sisältö www.lappilainen.fi on maksutonta. Jos lukija haluaa saada perinteisen lehden kotiin, sen voi tilata huokeaan 49€/vuosi hintaan kotiin postitettuna.

Enemmän kuin ennen

Nyt yrittäjät tavoittavat potentiaalisia asiakkaita ja matkailijoita vielä enemmän ja laajemmin yli kuntarajojen, kahden viikon ajan yhden mainoksen hinnalla. Matkailija saa lomavinkkejä ja tietoa Lapista nyt kun Lappilainen on jaossa nykyistä laajemmalla alueella kaikissa Lapin kunnissa.

Lukijoille Lappilainen lupaa jatkaa sisällön tuottamista pelkästään Lappia koskevista aiheista. Nimi velvoittaa ja olemme siitä ylpeitä. Kuten yksi aiempi slogan on ollut, pätee se edelleen: Lappia Lapissa lappilaisille. Tosin sen voi tänä päivänä päivittää: ja Lapin matkailijoille!

Jos juttu herätti sinussa tarvetta kommentoida asiaa, niin juttu löytyy Lappilaisen Facebookista https://www.facebook.com/lappilainen. Kuulemme erittäin mielellämme ajatuksianne, arvoisat lukijat ja lappilaiset mainostajat.

Anu Valkonen
Riitta Kemppainen-Koivisto
Pera Hussi