Vuosi 2016 Lapissa poikkeuksellisen lämmin

Vielä on aikaa Lapin kesään. Vuosi 2016 oli pohjoisessa lämpimin 30 vuoteen.

Viime vuonna sää Keski- ja Pohjois-Lapissa oli lämmin. Näin lämmin vuosi toistuu keskimäärin harvemmin kuin kerran 30 vuodessa. Esimerkiksi Sodankylässä vuosi 2016 oli aseman 108 -vuotisen mittaushistorian toiseksi lämpimin vuoden 1938 jälkeen.

Viime vuosi alkoi noin kolme viikkoa kestäneillä paukkupakkasilla. Silloin Muonion kirkonkylässä mitattiin vuoden alin lämpötila -41,2 astetta tammikuun 7. päivänä. Tämän jälkeen säätyyppi kääntyi päälaelleen ja helmikuu oli erittäin lauha.

Vuoden korkein lämpötila +29,1 astetta mitattiin Utsjoen Kevolla heinäkuun 23. päivänä.

Lokakuu oli koko maan keskiarvolla laskettuna ennätyksellisen kuiva. Länsi-Lapissa mitattiin yli 700 mm sademääriä ja sateisinta oli Tornion Torpissa, jossa mitattiin 847,6 mm. Kuivinta oli Utsjoen Nuorgamissa, 420,8 mm.

Joulukuu alkoi kylmänä ja päättyi lauhana

Joulukuussa Lapissa alin lämpötila mitattiin Utsjoen Kevojärvellä joulukuun 4. päivänä, -34,0 astetta. Eniten satoi Kilpisjärvellä, 81,3 mm ja siellä oli myös eniten lunta vuoden päättyessä, 63 cm.

Teksti ja kuva: Riitta Kemppainen-Koivisto