Autoista kaikki alkoi

Laadukkaita autokuvia päätyy rovaniemeläisen Photokrafixin tuotannnosta eri autoalan lehtiin.

Jorma Simonen on valokuvaukseen ja videotuotantoihin keskittyvän yrityksen omistaja. Ajan myötä rakkaat autoharrastus, valokuvaaminen ja videoitten teko muuttuivat työksi.

– Pääsiallisiksi kuvauskohteiksi valikoituivat autot, joita kuvailin omaksi ilokseni autonäyttelyissä, joissa itsekin olin omaa autoani näytillä.

Tuolloin Simonen huomasi, että autoharrastusta käsittelevien lehdissä kerrottiin pääasiassa Etelä-Suomen tapahtumista. Hän halusi mukaan pohjoista materiaalia, ja niin alkoi yhteistyö GTi-Magazinen kanssa. Pari vuotta myöhemmin sama toistui toisenkin autolehden kanssa, sitten kolmannen ja vielä yhden moottoripyörälehden kanssa. Kesällä 2012 syntyi Photokrafix.

Valmistujaiskuvia, häitä, lapsia, lemmikkejä

Autotallista syntyi valokuvausstudio, jossa sivussa syntyi perinteisiä valokuvaamopalveluita yksityisille. Pääpaino oli kuitenkin lehtituotannossa ja toimeksiantojen lisääntyessä toimitila vaihtui Lapinkävijäntielle, jossa toimii edelleen valokuvausstudio ja yrityksen päämaja.

Tuotekuvauksia otetaan studiolla Rovaniemen Lapinkävijäntiellä.

Videoitten teko tuli mukaan muutama vuosi sitten. Syntyi mainosvideoita ja hankittiin uutta kalustoa. Photokrafixin valokuvauspalveluihin kuuluu nyt yksityisille suunnattuja perinteisiä valokuvauspalveluita, kuten häät, valmistujaiset, lapset, lemmikit, valokuvatulosteineen ja canvastauluineen. Lisänä ovat yrityksille suunnatut mainos- ja tuotekuvauspalvelut sekä kiinteistökuvauspalvelut.

– Myös pienimuotoista graafista tuotantoa on tehty esimerkiksi infonäyttöihin ja lehtimainoksiin. Lehtituotannoista kuvia on esimerkiksi GTi Magazinen ja V8-Magazinen kannesta.

– Vahvimmassa nosteessa ovat tällä hetkellä videokuvauspalvelut, johon on myös panostettu eniten parin kuluneen vuoden aikana muun muassa päivittämällä kalusto päivän vaatimusten mukaiseksi.  Koko ajan kasvavassa ja monialaisessa asiakaskunnassa videotuotantoja näkyy kasvavassa määrin niin lappilaisten yritysten somemainoksista, kuin myös tv-mainoksissa ja esimerkiksi tämän kevään televisiosarja Sohvaperunoiden kuvaus on Rovaniemen ja Ranuan osalta Photokrafixin käsialaa.

Teksti: Riitta Kemppainen-Koivisto
Kuvat: Photokrafix

Lue Lappilaisen digilehti maksutta täältä