Geokätköilijät kokoontuvat kesäkuussa Kiilopäälle

Pohjoisessa kesäkuinen geokätköilyn Mega-tapahtuma kokoaa yhteen liki 1000 alan harrastajaa eri puolilta maailmaa. Kuva: Suomen Latu ry

Kiilopäälle kokoontuu jopa 1000 geokätköilijää suurtapahtumaan eli Mega-eventiin 16.-18. kesäkuuta. Tapahtuman ohjelma keskittyy Lapin luontoon ja sen kokemiseen eri tavoin.

Midnight Sun Geocaching tulee olemaan maailman pohjoisin Mega-event. Omatoiminen geokätköjen etsiminen on pääasia, niitä on Kiilopäällä ja lähialueella jo lähes 200. Tapahtuma on kaikille avoin eikä siihen ole pääsymaksua.

Geojunalla pohjoiseen

Tapahtumaan tulijat pääsevät edullisesti yöjunassa etelästä asti. Heitä odottaa Rovaniemen asemalla aamuinen tapaaminen torstaina 15.6. jo aamukahdeksalta.

– Tarkoitus on, että pikaisimmat ehtivät aamutunnin aikana hakea aseman lähistöllä olevia kätköjä muutaman, ennen kuin matka jatkuu kohti pohjoista, kertoo järjestelyissä mukana oleva Leif Wilenius.

Mukana ovat myös Pidä Lappi Siistinä ry ja Metsähallitus. Tulijoille on luvassa paikkojen siistimistä ennen ja jälkeen tapahtuman.

– Tällaiset CITO-tapahtumat ovat omiaan tuomaan esiin sen, että pohjoisessa ei tunturipaikoissa ole juurikaan paperiroskia pitkin tienvarsia, vaan ihan muunlaista kohennettavaa luonnossa, kertoo tapahtumaan osallistuva Saija Kestilä Pidä Lappi Siistinä ry:stä.

Omatoimista luonnossa liikkumista

Paikan päällä on ohjattuja retkiä ja erillistä ohjelmaa lapsille ja perheille.

– Erikoisuutena on LabCache -tehtävärastit koko päivän, jotka ovat Rovaniemen kätköijöiden suunnittelemia vain näissä isoissa tapahtumissa toteutettavia kätköjä, kertoo valmisteluista Leif Wilenius.

Tapahtuma huipentuu Keskiyön auringon ihailuun Kiilopään huipulla. Lisätietoa tapahtumasta www.suomenlatu.fi/msg17

Lappilainen lehden pääset lukemaan maksutta täältä