Äitienpäivän teemassa: Kakut Kaneliässästä

Kioskikahvila Kaneliässä löytyy Maksniemestä. Mia Anttilan idea omasta yrityksestä muuttui todeksi ja asiakkaiden positiivinen palaute auttaa jaksamaan välillä pitkiksi venyviä työpäiviä.

Vilkkaan nelostien varressa Simon Maksniemessä voi viettää mukavan tauon. Kioskikahvila Kaneliässä on Mia Anttilan keino työllistyä kotipaikkakunnallaan.

Alun perin logistiikkainsinööriksi opiskellut Mia viritteli puolen vuoden työttömyysjakson aikana ajatusta omasta yrityksestä. Lopulta hän päätti kokeilla, voisiko pitkäaikainen leivontaharrastus jalostua elannoksi.

Mia alkoi selvitellä yrityksen perustamisen mahdollisuutta ja asiat lähtivät rullaamaan.
– Apua saa niin paljon kuin osaa pyytää! Sain apua Simon kunnan lisäksi Peräpohjolan Leaderista, Digipoliksesta, Meri-Lapin Startista, ja Helmin lounaskahvilan entiseltä yrittäjältä Vuokko Isokäännältä.

Maksniemessä aiemmin toimineen elintarvikekioskin tilat olivat olleet tyhjillään muutamia vuosia ja ennen toiminnan aloittamista tilat piti remontoida. Peräpohjolan Leader ry myönsi Mian kioskikahvilalle rahoitusta liiketilan remontoitiin ja laitehankintoihin. Remontti mahdollisti kahvila- ja grillituotteiden valmistamisen paikan päällä. Kiinteistössä ei ollut keittiötiloja aiemmin ollenkaan. Kioskikahvila avasi ovensa kesällä 2015.

Nyt Kaneliässän katon alta saa grillituotteita, leivonnaisia, peruselintarvikkeita ja jopa sisustustuotteita. Veikkauksiakaan ei enää tarvitse lähteä viemään Simoon tai Kemiin asti. Kaneliässä löytyy Maksniemessä osoitteesta Sänkeläntie 1.
– Pelkkä elintarvikekioski ei tässä menestyisi, vaan pitää olla monenlaista, Mia miettii.

Ennen yrityksen perustamista Mia auttoi ystäviä leipomisessa yhä useammin ja useammin.
– Kavereilta alkoi tulla kommenttia, että kakkuni voisivat kelvata suuremmallekin asiakaskunnalle. Nykyään juhliin halutaan näyttäviä kakkuja ja ihmiset alkavat huomata sellaisten tekemiseen vaadittavan työmäärän, Mia miettii.
– Se ajattelutapa, että ei kehdata teettää muilla, on poistumassa pikkuhiljaa. Kakkutilausten määrä on kasvanut koko ajan ja niitä tulee kauempaakin.

Teksti ja kuvat: Tuuli Kontio/Lapin keino

Lue lisää Mian tiestä yrittäjäksi osoitteessa lapinkeino.fi

Lappilainen lehden pääset lukemaan maksutta täältä