Lapin elintarvikeala uuteen nousuun

Johanna Asiala ja Tanja Häyrynen ovat olleet mukana laatimassa Lappiin elintarvikeohjelmaa. Kuva: Tanja Häyrynen

Rovaniemellä vietettiin Lapin Elintarvikepäivää perjantaina 19.5. Silloin julkaistiin Lapin elintarvikeohjelma, joka linjaa alan kehitystä vuoteen 2025. Sisältöä on laadittu laajalla yhteistyöverkostolla ja sen ovat kirjoittaneet Tanja Häyrynen Lapin liitosta ja Rauno Kuha Luonnonvarakeskuksesta.

Elintarvikeohjelmassa on esitelty Lapin elintarviketuotannon nykytilanne ja tarvittavat kehittämistoimet, joilla lappilainen elintarviketalous saadaan nousemaan sille kuuluvalle tasolle.

Lapissa on maitoa ja naudanlihaa jatkojalostettavaksi. Tarjolla on myös avomaan puutarhatuotannon mansikkaa, perunaa, keräkaalia ja sipulia. Näillä tuotteilla on maakunnassamme kysyntää, mutta paikallista tuotantoa vähän.

Lapissa on kysyntää maakunnassa tuotetulle naudanlihalle. Kuva: Lapin mediapankki

Esimerkiksi maito viedään tällä hetkellä maakuntamme ulkopuolelle jalostettavaksi, ja toimitetaan sittemmin Lappiin nautittavaksi eri muodoissa. Omavaraisuusasteen nostaminen 30 %: iin tuo maakuntaamme valuuttaa 130 miljoonaa euroa ja 1300 suoraa työpaikkaa. Puhumme siis todella suurista mahdollisuuksista lappilaisessa elintarviketuotannossa.

Uudet jatkojalostetut tuotteet eivät ole massatuotteita markettien hyllylle, vaan erikois-, laitoskeittiö- ja matkailijatuotteita ja ennen kaikkea tuotteita, joilla on tarina. Näiden tuotteiden tuottaminen ja markkinointi edellyttävät vankkaa osaamista, yrittäjien verkostoitumista ja tuotteiden hyvää tasaista laatua.

Lapland Food Club kokoaa yrittäjät yhteen

Iso askel alan yrittäjyyden eteenpäin viemiseksi Lapissa on Lapland Food Clubin perustaminen. Klubin tarkoitus on koota kaikkiaan 250 alan yrittäjää eri ryhmiin: aloittelijat, juniorit ja ammattilaiset. Aloittelijoita autetaan tuotekehityksessä ja yrittäjyystaidoissa, juniorit saavat tukea tuotantoon ja kansallisille markkinoille siirtymiseen ja ammattilaisten vientivalmiutta parannetaan.

Elintarvikeohjelmaan pääsee tutustumaan tästä linkistä:

https://issuu.com/lapinliitto/docs/elintarvikeohjelmaa4

Teksti: Tanja Häyrynen

________________

Lappilaisen kolumneja julkaistaan jatkossa myös pelkästään verkossa, josta ne jaetaan somen kanaviin.
Jos sinulla on asiaa niin voit tarjota kolumniasi meille: [email protected] 

Uusimman Lappilaisen pääset lukemaan maksutta täältä