Uusin silmin Lappia

Lapista löytyy kulttuurimatkailijalle monta sopivaa pysähtymispaikkaa, myös Kolarista. Lue menovinkit Kulttuurimatkailijan Lappi-kirjasta. Kuva: Intokustannus.

 

Jos haluaa tietää, mistä asioista Lapin kunnissa ollaan ylpeitä ja halutaan niistä vierailijoille kertoa, kannattaa lukaista kesäkuussa julkaistu Hanna Apajalahden Kulttuurimatkailijan Lappi. Kirja sopii hyvin automatkaajille, jotka pysähtyvät hetkeksi johonkin Lapin kuntakeskukseen tankkaamaan, tekee mieli piipahtaa kotiseutumuseossa tai kirjastossa, näyttelyssä, katsomassa kirkkoa tai veistosta tai vaikka piipahtaa kahvilla.

Kirja kertoo oleellisen Lapin kulttuureista, raikkaasti, mutta sisältäen paljon oleellisia asioita. Useista kunnista selvitetään erikseen, onko kunnassa lukemista, kuuntelemista ja katsomista, joihin kannattaisi perehtyä. Tutuksi tulevat paikkakunnan kirjailijat, muusikot ja elokuvat, jotka kuvaavat seutua.

Kolari; kuntakeskus, joka meni ohi

Lukemista olisi voinut tarjota myös Kolarista, vaikka se mainitaankin kirjassa yhdeksi niistä pohjoisen taajamista, joiden läpi kulkiessaan ei huomaa, milloin se jo meni ohi. Ja jossa on tarjolla pari kirpputoria, mutta ei esimerkiksi yhtään kahvilaa.

Kolarista kyllä löytyy lukemista, kuuntelemista ja katsomista. Jos kahvihammasta kolottaa, on läpi vuoden auki Kolarin kuntakeskuksen ytimessä Jokijalantiellä Cafe Bar 65, ja päätien poskessa Woodjewel. Sieltä saa paitsi kahvia, myös lounasta sekä paikallisen suunnittelun tuotoksina visakoivuisia koruja, puukkoja ja käyttöesineitä. Käsityön taitajia löytyy siis Kolaristakin.

Kuuntelemista tarjoavat Kolarissa syntyneet laulajat Susanna Heikki ja Suvi Teräsniska, jonka joulun henki kertoo Kolarin Vaattojärven mummolasta. Katsomista-esittelyyn sopisi tunturikeskuksessa kuvatut Napapiirin sankarit 1 ja 2, jotka ovat monelle yhtä tuttuja kuin Kemijärven Taivaan tulet ja kertovat fiktioita paikallisista ja matkailijoista.

Kirjailijoista tunnetuin lienee saagojen taitaja, Sieppijärveltä kotoisin oleva Oiva Arvola, jonka tuotokset kertovat pohjoisen asujista. Nämä saagat sopivat kuunneltaviksi vaikka autossa matkalla kohti pohjoista. Kolarin kirjallisuuden esittelyn yhteydessä voisi mainita Milla Ollikaisen dekkarit Veripailakat (Like 2013), joka sijoittuu Ylläkselle ja Äkäslompoloon sijoittuva Vesiraukka (Like 2014). Kolarin poliittisesta historiasta pääsee jyvälle muoniolaisen Arvo Myllymäen kirjasta Korpikommunisti (Into Kustannus 2016), joka kertoo Kolarin Venejärven tunnetusta kommunistista Eemeli Lakkalasta.

Käymisen arvoinen paikka on 15 kilometrin pituinen Lars Leevi Laestadiuksen polku, jonka varrella on kota, laavu- ja tulistelupaikkoja.

Riitta Kemppainen-Koivisto