Kun Pekka Kolari heräsi henkiin

Noin 500 kolarilaista näki Kylien Kolari -näytelmän ensiesityksen kesäkuun lopulla. Toiseen esitykseen Kirkonkylän venetsialaisissa 25. elokuuta odotetaan vielä enemmän yleisöä. Kuva: Markus Kiili.

Siinä on Pekka Kolari. Sauvoo jokiveneellään ylävirtaan aivan tässä Kolarin Jokijalassa, Kolarinsaaren edustalla.

Valmiina kirjoittamaan kunnan historiaan uuden luvun.

Ja tuossa Jyrki Vaattovaara omassa lohiveneessään, tässä päivässä, mutta kotikuntansa tarinan hotkaisemana.

– Mie elän tätä tarinaa, hän tunnustaa.

Ensin ääni on vähän väsynyt. Kesä ja edeltävä vuosi on ollut rankka: 500 vuotta kolarilaista historiaa on kerätty kylistä, tehty mahdottomasta mahdollinen ja ommeltu niistä kasaan reilu tunti teatteria, musiikkia, tunnetta, samaistumisen kohteita kolarilaisille.

Mutta kun väsymyksen puhuu pois, tuottajan ja projektityöntekijän ääni kirkastuu ja tempo kiihtyy.

Olivat belgialaiset sepät, valloonit, joilla oli hallussaan takomisen taito. Oli Köngäsen ruukki Pajalassa, jossa taitoa käytettiin. Oli Lapin peskiukot rikkauksineen, joilta etelän rikkaat tulivat hankkimaan parasta turkista.

– Tässä mie olin lohta soutamassa ja muka väistin suurta jokilauttaa, Vaattovaara nauraa.

Sen kyydissä oli tervaa ja kalkkia matkalla Tornioon.

– Mie näen Kolarin historiassa paljon tätä päivää, Vaattovaara miettii.

Meillä on nytkin jotain spesiaalia, mitä tullaan etelästä hakemaan: superfoodit, puhdas ilma, väljää asumista ja tietenkin lohi.

– Lapin peskiukkojen rikkaudet kiinnostavat taas etelää.

Tuottaessaan Kylien Kolari -näytelmää, Jyrki löysi omiakin juuriaan: hän on osittain belgialaisten seppien sukua, vallooni. Ehkäpä sieltä tulee kova ponnistelu ja tinkimätön työnteko päämäärän eteen.

Kylien Kolarin ensimmäinen esitys olikin ponnistus. Aikataulu oli tiukka, pää oli täynnä illuusioita, jotka toteutuivat Vaattovaaran mielestä täydellisesti ohjaaja Markku Könkään sormissa.

– Meillä oli saumattoman mahtava vuorovaikutus. Meillä on samantyylinen tapa tehä asioita. Ohjaajan työllä oli tosi suuri merkitys, Vaattovaara suitsuttaa.

Syntyi aikamatka, jonka ensiesityksen alla ohjaaja kysyi, paljonko Vaattovaara odottaa lukion pihaan katsojia.

– Viisisataa, hän vastasi.

Ohjaaja yllättyi kun Vaattovaaran lupaus täyttyi ja kolarilaiset virtasivat katsomaan näytelmää.

Toiseen näytökseen Vaattovaara uskoo pihan täyttyvän. Kylien Kolari -aikamatka esitetään toisen kerran Kolarin kirkonkylän Venetsialaisissa perjantaina 25.8. kello 18.30 Kolarin lukion pihalla. Liput esitykseen maksavat kymmenen euroa. Tuotot käytetään kolarilaisen teatteriharrastuksen hyväksi.

Venetsialaiset-tapahtuma alkaa Kolarinsaaren kirkossa kello 17, jolloin kuullaan kamarimusiikkia ja Vesa Pellikan poimintoja Kolarin historiasta. Näytelmän jälkeen avataan kirkonkylän puisto ja paljastetaan veistos kello 21. Puiston avajaisissa esiintyvät Talonpoika Lalli ja Entiset Nuoret.

Milla Salo

 

 

Jyrki Vaattovaara kiersi Kolarin kylät, keräsi kyläläisten tarinat, tuotti 500 vuotta Kolarin historiaa näytelmän muotoon ja näyttelee muun muassa Pekka Kolarin roolin Kylien Kolari -näytelmässä. Kuva: Markus Kiili.

 

Lappilaisen pääset lukemaan maksutta täältä