Lauri tuo syksyn

Nimen takana Rovaniemen Ylinamman kylässä asuva poromies Lauri Ylinampa.

Entisaikaan luonnon kiertokulku ja useat nimipäivät sidottiin yhteen. Tutuimpia yhteyksiä lienee edelleen Jaakko, jonka kaikki tietävät heittävän kylmän kiven veteen. Mutta nykyään emme jatka vanhan kansan tapaan, että ”Lauri heittää vielä toisenkin”. Sanonta ”Lauri hallahousu” taas ilmaisi  pelkoa, jota maamies tunsi sadon tuhoavaa elokuista hallaa kohtaan.

Kaikki Laurin päivään liittyvä ei ole kokonaan unohtunut. Rovaniemen Ylinamman kylässä asuva poromies Lauri Ylinampa kertoi äskettäisestä keskustelustaan isänsä kanssa.

– Muisteltiin, miten on tapana sanoa, että ”Laurin päivänä pääskyset laumaan!” Sehän ennakoi syksyä.

Lauri on suomalainen muoto latinan nimestä Laurentius, joka merkitsee ”laakerinlehdillä seppelöity”. Erikielisiä muotoja siitä ovat esimerkiksi Lars, Lorenz, Lawrence ja Larry.

Lauri Ylinampa tietää, että hänen nimensä keksijä oli isä.

– Hän löysi nimen Kiven Seitsemästä veljeksestä. Isälle oli tärkeää myös se, että kylällä oli vain yksi Lauri Ylinampa. Minua paljon nuorempi Lauri Väisänen on Ylinammassa ainoa kaima, muita en ole tavannutkaan.

Väestörekisterikeskuksen nimipalvelu kertoo viime vuosisadan alusta lähtien, miten paljon eri nimien kantajia maassamme on ollut. Paikallisia eroja siinä ei tietenkään näy, mutta Lauri Ylinamman kokemuksesta voi arvella, että Lapissa Laurit ovat harvinaisempia kuin muualla.

Nimipalvelun mukaan Lauri on yksi Suomen kaikkein aikojen suosituimmista miehen nimistä.

Niinpä heitä mahtuu melkoisesti tunnettujen suomalaisten luetteloon.  Lauri Ylinamman mieleen tulee yksi tunnettu kaima ylitse muiden.

– Lauri Törni. Olen aika paljon lukenut sotahistoriaa.

Useimmiten Lauria sanotaan perheen ja tuttavien keskellä Lateksi.

–  Jotkut vanhemmat poromiehet sanovat Lassiksi, hän lisää.

Turistihommiakin tehnyt Lauri on huomannut, että ulkomaalaisilta nimen ääntäminen ei aina suju.

– Englanninkielisillä se vääntyy Looriksi tai jotain sinnepäin, nuori mies hymyilee.

Teksti ja kuva: Riitta Tolonen

Lappilaisen pääset lukemaan maksutta täältä