Puusta seksileluja Rovaniemellä

Tea Latvala istuu tuotteensa kanssa Miamin Midtownissa sijaitsevassa Gallery by Formatossa, jossa TEATIAMO tuotteet olivat ensiesittelyssä kaksi vuotta sitten. Kuva: Teatiamo

Teatiamo on taiteenmaisteri Tea Latvalan vuonna 2015 perustama design brändi. Startup yritys keskittyy laadukkaiden seksilelujen suunnitteluun, tuotantoon sekä myyntiin. Lippulaivatuotteena on puudildo eli kiihottumista lisäävä seksilelu, jonka myötä yritys ja sen tuotteet on saanut laajasti mediahuomiota niin kotimaassa kuin kansainvälisesti. Nyt tuo yritteliäs nuori nainen on muuttanut Rovaniemelle jatkamaan firmaansa ja myös ottamaan vastuuta uudesta.

– Toukokuussa menin naimisiin lappilaisen miehen kanssa ja muutin kesäkuun alussa Rovaniemelle, kertoo Lappiin muutostaan firmansa johtaja Latvala.

Latvalan juuret ovat Etelä-Pohjanmaalla Kurikassa, mutta viimeiset 15 vuotta hän on asunut Helsingissä ja maailmalla. Syy pohjoiseen muuttamiseen on tulevassa työssä.

Lapin yliopiston opiskelijoiden töitä myynnissä

Latvala laajentaa toimintaansa ja ottaa haltuun Arctic Design Shopin liiketoiminnan. Yritys sijaitsee Lapin Yliopiston sydämessä ja myy Lapin Yliopiston opiskelijoiden ja sieltä valmistuneiden suunnittelijoiden muotoilemia tuotteita ja osaamista.

– Tarkoitus on lisätä valikoimaa ja saada laajemmin arktisen alueen suunnittelijoiden tuotteita myyntiin. Virallisesti toiminta käynnistyy nyt syksyllä, selvittää Latvala uutta aluevaltaustaan.

Arctic Design Shopin tuotteita​ ​on ​tällä hetkellä ​myynnissä omassa verkkokaupassa, pop-up-kaupoissa, jälleenmyyjllä. Tarjolla on myös yrityksille yritys- ja liikelahjoja, jotka löytyvät suoraa mallistosta tai ne voidaan toteuttaa suoraan täysin asiakkaan toiveiden mukaisesti. Teatiamo Industries Oy on vuokrannut koko liiketoiminnan heinäkuun alusta alkaen. ​

Lappilaisen pääset lukemaan maksutta täältä