Särestön perinnepäivä 26.8.

Särestöniemi-museon vanha Särestö päärakennus hohkaa vanhaa hyvän ajan henkeä. Rakennukseen pääsee tutustumaan perinnepäivänä, jolloin alueella tapahtuu muutoinkin.

Särestöniemen museo Kittilässä valmistautuu elävöittämään perinteistä elämänmenoa museon alueella. Lauantaisessa perinnepäivässä on nähtävillä työnäytöksiä, käsitöitä, esineitä sekä silloin voi osallistua aita- ja niittotalkoisiin. Esittelyssä on mm. kehräämistä, puu- ja nahkatöitä, verkon pauloitusta ja monia työvaiheita pääsee kokeilemaan ihan itse.

Pihapiirin laidalle pääsee tekemään perinteistä aitaa asiantuntijan opastuksella. Suomen luonnonsuojeluliiton Lapin piirin organisoimiin niittotalkoisiin voi myös ottaa osaa.

Kahvilassa on tarjolla perinneruokia ja -leivonnaisia sekä vakiovalikoimaan kuuluvaa legendaarista Särestöniemi-museon kotipullaa kahvin kera. Perinnepäivän ohjelmaa on tarjolla kello 12–16, jona aikana kuullaan myös musiikkia.

Runopolku kutsuu

Särestön Runopolku avataan alueella kello 15. Museoalue ja etenkin Vanhan Särestön 1800-luvun lopun pihapiiri tarjoavat oivat ja autenttiset puitteet tapahtumalle, kun osa tapahtumapisteistä voidaan järjestää sisätiloissa. Museon pihapiirin maasto ja rakennukset eivät valitettavasti ole esteettömiä, joka asettaa rajoitteita kulkemiselle alueella.

Tilaisuuteen vapaa pääsy.

Lappilaisen pääset lukemaan maksutta täältä