Kulttuurin keskiössä Sinikka

Sinikka Pörhönen Rovaniemeltä viettää nimipäivää 2.9.

– Luulen, että äitini halusi tämän nimen, arvelee Pörhösen Sinikka Rovaniemeltä.

Toivo Kuulan tyttären nimi oli Sinikka, ja kaipa se oli uusia nimiä siihen aikaan, 1946 vuonna. Tunnen monta Sinikkaa.

Nimipäiväsankarilla on paljon kaimoja. Heistä tämä Sinikka on kiinnostunut runoista, näytelmien teosta sekä vapaaehtoistyöstä. Myös musiikki on sydäntä lähellä.

– Olen onnellinen, kun saa olla mukana ryhmässä soittamassa, kehosoittimilla, rytmisoittimilla, jokainen vointinsa mukaan. Siis musiikki on se intohimoistani suurin ja laulaminen. Ortodoksinen kirkkomusiikki on ihanaa, mutta vaativaa laulettavaa. Oppiminen vaatii tosi kilvoitusta. Joskus se onnistuu, ja silloin tunne on taivaallinen.

Sinikka tietää, että nimen tunnetuksi tulossa on ollut merkitystä Eino Leinon Lalli-näytelmällä.

– Sinikka oli päähenkilön tyttären nimenä, olisiko tässä ehkä jokin yhteys Toivo Kuulaankin?

Viimein Sinikka itse kiinnostuu selvittämään nimensä taustoja. Selviää, että Sinikka-nimen tutkimusten mukaan Kuulalla oli Sinikka tytär toisesta avioliitosta ja että Kuula on säveltänyt Sinikan laulun.

– Äiti varmaan oli kiinnostunut tai jostain kuullut tästä Sinikan laulusta. Ehkäpä siinä tuli kimmoke nimen antamiseen.? Muistan, että kerran äiti toi minulle jonkun nuottikokoelman, yksinlauluja nuorisolle. Olisiko siinä ollut se Sinikan laulu? Itse muistan vain Ristilukin, jonka sävelsi Sibelius.

Viimein nimen salat selviävät: Kokoelma yksinlauluja nuorisolle on olemassa, ja sieltä löytyy Sinikan laulun nuotit. Tekstinä on Eino Leinon Kantoi tuuli purtta kahta- niminen runo. Myös Lalli-näytelmään saadaan varmistusta kirjaston nettisivuilta.

Nimipäivää Sinikka viettää 2.9.

– Joskus tulee kortteja odoteltua. Olen ortodoksi, jossa kulttuurissa syntymäpäivä on se, jota juhlitaan, ei nimipäivää. Syntyneelle ortodoksilapselle annetaan nimi hänen syntymäpäivänä juhlitun pyhimyksen mukaan. Minä olisin ollut syyskuussa syntyneenä Ariadne, jos oikein muistan.

Teksti: Riitta Kemppainen-Koivisto

Lappilaisen pääset lukemaan maksutta täältä