Lapin maaruska alkaa suolta

Ruskan värit näyttäytyvät Pyhä-Luoston maisemissa harmaan rakan kontrastina. Ruskaretkeläisiä odotetaan Lapin tunturikohteisiin etenkin syys-lokakuun aikana. Kuva: Juha Paso

Joka syksyinen ruskana tunnettu luonnon väriloisto on taas ajankohtainen. Lapissa maaruska alkaa soiden värjääntymisellä elokuun lopussa ja jatkaa loimuaan syyskuun kolmannelle viikolle. Varmin aika kokea Lapin ruska on syyskuun toisella viikolla.

– Ruskaretkeä suunnitellessa kannattaa olla tarkkana, koska paras väriloisto ajoittuu usein vain noin kymmenen vuorokauden mittaiselle ajanjaksolle. Toki ruskan löytää Suomesta Lapista kohti Etelä-Suomea laskeutuen aina lokakuun puoliväliin asti, sanoo ebookersin markkinointipäällikkö Leif Neuvonen.

Kuusamo väreissä

Kuusamossa paras ruska ajoittuu syyskuun puolivälin jälkeiselle ajalle. Oulun ja Kajaanin korkeudella ruskahuippu koetaan noin 25. syyskuuta, Tampereella vasta lokakuun alussa. Lounais- ja Etelä-Rannikolla ruskaretkistä voi nauttia vielä lokakuun puolivälin jälkeen.

Ruskamatkailu on Neuvosen mukaan kasvava trendi kansainvälisestikin ja se koetaan usein vaihtoehtoisena matkailuna.

– Ruska johdattaa matkailijan kauas kaupungeista tai rantakohteista kohti tuntemattomampia ja harvaan asuttuja alueita. Liike on keskuksista kohti periferiaa, Neuvonen sanoo.

– Ruska ajoittuu myös lähes kaikkialla maailmassa vilkkaimman lomakauden ulkopuolelle, joka heijastuu muun muassa halvempina majoitushintoina ja sopii ylipäätänsä niille, jotka ahdistuvat vilkkaimman lomakauden ruuhkaisuudesta, Neuvonen jatkaa.

Ruskan perässä patikoidaan ja ulkoillaan, jonka vuoksi ruskamatkailu koetaan terveellisenä aktiivimatkailuna.

Neuvosen luotsaaman ebookersin listassa ruska on parhaimmillaan Saariselällä. Siellä Urho Kekkosen ja Lemmenjoen kansallispuistojen hyvin merkityt kävelyreitit ovat ruskamatkailijan varma valinta. Ruskasta pääsee halutessaan nauttimaan myös veneestä käsin Lemmenjoen tai Inarijärven risteilyillä.

Lue Lappilainen maksutta täältä