Sallan suosio kiihtyy

Sallassa odotetaan kävijämäärän kasvua tänä syksynä. Kuva: salla.fi

Lapin kovin kasvu tehdään keskellä ei mitään eli Sallassa. Sallan matkailun kasvuvauhti on ollut hurjinta koko Lapissa ja ylittää viime vuoden kävijämäärät. Kesälläkin on vierailijoita riittänyt.

– Kyllä kesälle on selvästi tullut kasvua. Keskikesä on ollut paljon kiireisempi kuin viime vuonna tai edellisenä, Sallan Poropuiston toimitusjohtaja ja Matkalle Sallaan ry:n puheenjohtaja Tuija Kääriäinen kertoo.

Kaiken kaikkiaan alkuvuoden vauhti enteilee hyviä lukuja koko vuodelle. Ruska ja joulu ovat kiireistä aikaa koko Lapissa, joten loppuvuonna kasvun ei odoteta hidastuvan.

– Vuonna 2016 rekisteröityjä yöpymisiä oli Sallassa noin 100 000. Nyt matkailussa on ollut niin vilkasta, että uskon viime vuoden lukujen ylittyvän reippaasti, sanoo Sallan matkailukoordinaattori Kati Vesalainen.

Kasvua on odotettu

Sallassa kasvu on ollut odotettua, sillä matkailun eteen on tehty paljon töitä jo vuosien ajan.  Sallan ”In the middle of nowhere”-brändi vetoaa niin kansainvälisiin kuin kotimaisiinkin matkailijoihin. Kiireiset kaupunkilaiset kaipaavat nyt hengähtämään luonnonläheiseen ja kiireettömään kohteeseen keskelle ei mitään.

– Sallan brändi on erittäin pidetty ja hyvin ajankohtainen tällä hetkellä, kun luontomatkailun suosio kasvaa. Salla on aito ja persoonallinen lappilainen kohde, jossa pääsee nauttimaan upeasta erämaaluonnosta, hiljaisuudesta ja puhtaudesta. Meidän vahvuuksia ovat myös paikallisuus sekä erittäin laadukkaat aktiviteetit ja palvelut, Vesalainen perustelee Sallan suosiota.

Sallaan odotetaan matkailijoita etenkin Hollannista, Iso-Britanniasta, Espanjasta, Venäjältä, Italiasta ja Ranskasta.

– Olemme onnekkaassa asemassa, kun meille on paljon halukkaita tulijoita. Majoituspuolella alkaa olla tarvetta lisäkapasiteetille, Kääriäinen toteaa.

Lue Lappilainen maksutta täältä