2018

Sähköautojen koeajotapahtuma Levillä

Sähköautot kiinnostavat lappilaisia. Moni meistä harkitsee sähköauton ostamista tai on ainakin halukas koeajamaan sellaisen. Suurin kynnys hankinnan tekemiselle on toistaiseksi monella ollut polttomoottoriautoa korkeampi hankintahinta…


Kevon kanjoni, Isokuru ja Korouoma kisassa

GoExpo-messujen järjestämässä perinteisessä Vuoden retkikohde -finaalissa on kolme kohdetta Lapista: Kevon kanjoni Utsjoella, Pyhä-Luoston kansallispuiston Isokuru ja Posion Korouoma. Teemana ovat geologiset kohteet, ja yleisö…


Alamäkiluistelua Saariselällä helmikuussa

Saariselkä Ski & Sport Resort järjestää 9. -10. helmikuuta Riders Cup MM-osakilpailun ensimmäistä kertaa Saariselällä. Yhteistyössä Suomen Alamäkiluisteluliiton kanssa järjestettäviä osakilpailuja järjestetään kaikkiaan kymmenen, joista…


Sähköpyörillä ylämäkeen

Laskettelu- ja lumilautailublogeista löytää harrastajien ajatuksia ja kokemuksia matkoista sekä vinkkejä omien laskettelureissujen suunnitteluun. Yksi isompi portaali on Lumipallo, joka on avoin kaikille ja sivusto…


Yhteisvoimin uutta työtä

Työttömien määrän vähentämiseen pyrkivä aktivointimalli on otettu maassa ristiriitaisesti vastaan. Lapissa keskustelu on kääntymässä voivottelusta mahdollisuuksien etsintään. Rovaniemellä ja Sallassa koolle on kutsuttu kuntalaisia, jotta…


Pyhällä Huttu-Ukko herää eloon

Vuoden 2017 hiihtokeskus Pyhä ja Escape Room Helsinki tuovat keväthangille ainutlaatuisen pakohuonekokemuksen maailmassa. Kahden viikon Escape Pyhä -tapahtuma tekee Pyhän hiihtokeskuksesta ison pakohuoneen, missä arvoitukset kuljettavat laskijaa pitkin tunturia. Tämän kauden peliuutuus hyödyntää tarinassaan Pyhän ainutlaatuista ympäristöä ja paikallista Huttu-Ukon legendaa. Pakohuone ulkosalla…


Levin Alppikoulu kasvussa

Levillä on talvisin n. 80 hiihtokoulun opettajaa. Heistä 26 on valmistunut Levin Alppikoulusta, joka on ollut toiminnassa jo 18 vuotta. Alppikoulusta on valmistunut 86 ylioppilasta….


Loma-asukkaat innostuivat Kolarin kylistä

– Tämä oli erittäin mielenkiintoinen tilaisuus, tosi hyvä, Ylläsjärvellä lomaileva keravalainen Yrjö Benson sanoi Kolarin kunnan järjestämän mökkiläisparlamentin jälkeen. Hän ja 60 muuta loma-asukasta keskustelivat…


Voltairen Candide innoittaa

Galleria Napa on asettanut esille 14. helmikuuta asti Ranualla syntyneen ja Helsingissä asuvan Aulis Harmaalan töitä. Nähtävillä on 52 maalausta ja puuveistosta. Töiden innoittajana on…


Apua tilanteessa kuin tilanteessa!

Näin vahvasti lupaa palvelua Hinaus Kari J. Hartikaisen nettissivu. Ihan ”Ite Hartikainen” kertoo olevansa sanansa mukainen mies. Kun puhelin soi, kurvaa itsenäinen, mihinkään ketjuun kuulumaton…