Pohjoisen syrjintäkokemukset esiin

Lapissa Punaisen Ristin rasisminvastaista tapahtumaviikkoa luotsaava Katja Junnila on saanut vapaaehtoisia liikkeelle. Olivia Kumpula ja Nina Ekonoja ovat tahoillaan organisoimassa tapahtumia. Kuva: Eija Metsäkallio.

Lapissa syrjintää kokevat monet ihmiset. Syrjintää kokeneiden, kuten sukupuolivähemmistöjen, vammaisten ja etnisten vähemmistöjen kokemuksia tuodaan esiin monin eri tavoin. Maaliskuussa on jo nähty ja osallistuttu Pride-kulkueeseen, pidetty keskustelutilaisuuksia ja saatu selville tutkimustuloksia saamelaisvähemmistöjen kokemasta syrjinnästä. Lapissa Punainen Risti organisoi rasisminvastaisen viikon tapahtumia Ranualla, Ylitorniolla ja Rovaniemellä.

Tutkimus saamelaisten vähemmistöjen kokemuksista

Saamelaiset seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt sekä vammaiset henkilöt kohtaavat moniperustaista syrjintää. Lapin yliopiston alaisuudessa tehty tuore tutkimus osoittaa, että asenteisiin puuttumisen lisäksi tarvitaan tiedon lisäämistä ja lainsäädännöllisiä muutoksia.

– Tutkimus osoitti, että vammaiset ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat saamelaiset kohtaavat arjessaan syrjintää eri muodoissa ja eri tahoilta, kertoo yliopistotutkija, OTT Leena Heinämäki, joka on kirjoittanut raportin oikeustieteellisen osion.

#olenkanssasi tunnuksella rasismia vastaan

Yousra Alasaadin toteuttama Arabialainen kylä esitellään 21.3. Sampokeskuksessa osana Lapin Punaisen Ristin organisoimaa rasisminvastaisen viikon ohjelmaa. Kuva: Riitta Kemppainen-Koivisto

Punaisen Ristin koordinoimassa kampanjassa kohdataan ihmisiä kolmella Lapin paikkakunnalla. Ylitorniolla pelataan 17.3. hankifutisturnaus, nuorisotalolla on auki monikulttuurinen kahvila, tehdään kasvomaalausta, SPR Ylitornion osasto jakaa ilmapalloja ja pinssejä ja tarjotaan hernekeittoa. Ranualla on 21.3. kyläpelit ja lumisäbäturnaus, johon voi ilmoittaa 3-6 hengen joukkueita mukaan.

Rovaniemellä kisataan 17.3. Roller derby kisa. Etnisiä herkkuja ja käsitöitä myydään Sampokeskuksessa 21.3., pidetään muotinäytös, venäläinen kuoro esiintyy ja palkitaan vuoden 2018 maahanmuuttaja ja illalla esitetään Korundissa They Came in Crowded Boats and Trains- lyhytelokuva. 22.3. on Moninetin avoimet ovet, Romani Cafe Mondella sekä leffailta Cafe Kodissa. 23.3.Rovaniemen päätapahtumassa Revontulessa on sometus-piste, kahvila, afro dance- työpaja, musiikkiesityksiä, ystävyysketju, Open Stage, cheerleading-esitys, Kansojen tanssi, SPR Ennakkoluuloton edelläkävijä -tunnustuksen luovuttaminen ja puheita sekä illalla Reggae & Afro Beat Party. 24.3. on SantaSportissa naisille oma uintivuoro ja kaikille avoin patikointiretki Ounasvaaran talvikävelyreitillä.

– Rasisminvastainen viikko on vaikuttavuuskampanja, jossa korostamme, että jokainen on vastuussa omista valinnoistaan ja asenteistaan. Kampanjalla pyrimme yhdessä eri toimijoiden kanssa vaikuttamaan yksilöön. Jokainen meistä tietää, että kaikkia pitäisi kohdella saman arvoisina ja tänä vuonna halutaan edistää erityisesti yhdenvertaisuutta, kertoo Lapin tapahtumia koordinoiva Katja Junnila SPR:n Lapin piiristä.

Toimi oikein rasistisessa tilanteessa

Junnila nostaa esiin, että jokaisen tulee puuttua rasistiseen tilanteeseen.

– Rasistiseen ja kaikkeen syrjivään käytökseen voi puuttua niin, että menee syrjityn viereen ja osoittaa tukensa hänelle.

Punainen Risti jakaa rasisminvastaisella viikolla tunnustuksia yhteisöille, yrityksille ja yksittäisille henkilöille, jotka toiminnallaan vähentävät ihmisten välisiä ennakkoluuloja ja edistävät yhdenvertaisuutta. Lapissa tunnustus jaetaan Rovaniemen rasisminvastaisen viikon päätapahtumassa kauppakeskus Revontulessa perjantaina 23.3 kello 16. Tunnustuksen tulee jakamaan SPR:n Ei rasismille -hankkeen koordinaattori Janette Grönfors.

Anna mahdollisuus tutustua työhön

Viikon aikana madalletaan yritysten ja yhteisöjen kynnystä tutustua uusiin osaajiin ja ollaan samalla mukana edistämässä positiivista asenneilmapiiriä. Yritysten toivotaan tarjoavan vaikka vain päiväksi maahanmuuttajalle mahdollisuus tutustua työhön.

Rasisminvastaisen viikon tapahtumia Lapissa 2018:

Ylitorniolla

17.3. urheilukentällä kello 10-15 hankifutisturnaus. Nuorisotalolla monikulttuurinen kahvila, kasvomaalausta lapsille, SPR Ylitornion osasto jakaa ilmapalloja ja pinssejä ja piha- alueella tarjotaan hernekeittoa kello 11-14.

Ranualla

 21.3. Kyläpelit ja lumisäbäturnaus Hillatorilla kello 15 alkaen. Mukaan voi ilmoittaa 3-6 hengen joukkueita 19.3 mennessä puh. 040 561 6328.

Rovaniemellä

17.3. Lapin rullan kimallus, eli Roller derbyn Suomi Cup 1. divisioonan 2. osakilpailu osoitteessa Viirinkankaantie 1. kello 14.30-20.

21.3. Kulttuurien basaari #imwithyou Sampokeskuksessa kello 14 – 18. Eri kulttuurien ruoka- ja käsityömyyntiä, muotinäytös, venäläinen kuoro, vuoden 2018 maahanmuuttajan palkitseminen.

21.3. They Came in Crowded Boats and Trains- lyhytelokuva Korundissa kello 18-19. Elokuvan tekijät, taiteilijat Minna Rainio ja Mark Roberts kertovat taiteestaan ja elokuvan taustoista.

22.3. Avoimet ovet MoniNetissä #olenkanssasi Järjestötalolla kello 10 – 15. Ohjelmassa muun muassa kulttuuritarina arabinuoren näkökulmasta, visoja ja pelejä.

22.3. Romani Cafe #olenkanssasi Nuorisokeskus Mondella kello 16 – 20. Romanikulttuuri tutuksi musiikin ja kahvittelun ohella. Mukana menossa myös mm. Kunnan pojat- yhtye, Ramona Palmroos, Hannu Friman, Henry Lindgren ja Janette Grönfors.

22.3. Leffailta Hostel Café Kodissa kello 20 – 22. Illan aikana näemme ranskalaisen elokuvan Girlhood.

23.3. #olenkanssasi Rovaniemi, Rovaniemen päätapahtuma kauppakeskus Revontulessa kello 13 – 17. Mukana eri toimijoita esittelemässä toimintaansa, sometus-piste, kahvila, afro dance- työpaja, musiikkiesityksiä, ystävyysketju, Open Stage, cheerleading-esitys, Kansojen tanssi, SPR Ennakkoluuloton edelläkävijä -tunnustuksen luovuttaminen ja puheita.

23.3. Reggae & Afro Beat Party Rockravintola Grandessa kello 21 – 04.

24.3. Lady Swim kello 10 -11 SantaSport Urheiluopistolla ja kaikille avoin patikointiretki Ounasvaaran talvikävelyreitillä kello 12.30 -14.

Somessa kampanjatunnukset #olenkanssasi #imwithyou #jagärmeddig ohjaavat tarkemmin tapahtumiin. Lisätiedot verkossa https://www.eirasismille.fi/asennetalkoot 

Teksti: Riitta Kemppainen-Koivisto

Lue Lappilainen lehti maksutta täältä