YES-verkosto levisi napapiirille

Nuorille yrittäjyyskasvatus antaa valmiuksia yrittäjyyden polulle jo opintojen aikana. Kuva: Yes ry

Yrittäjyyskasvatuksen edistäjätaho YES aloitti toimintansa Lapissa vuoden alussa. YES Lappi tarjoaa yrittäjyyskasvatuksen palveluja kunnille ja oppilaitoksille ja rakentaa paikallisesti kouluyritysyhteistyötä.

Tavoitteena on, että jokainen suomalainen nuori saa yrittäjyyskasvatusta kouluasteesta ja paikkakunnasta riippumatta ja että jokaisella opettajalla on valmiudet toteuttaa yrittäjyyskasvatusta omassa työssään. Näin nuoret saavat koulutuksensa aikana riittävät eväät työelämään ja elämään.

Toiminnasta vastaa Lapin ammattikorkeakoulu ja YES-aluepäällikkönä toimii Juhamatti Konttaniemi.

Juhamatti Konttaniemi Lapin ammattikorkeakoulusta toimii vasta perustetun YES- yrittäjyyskasvatushankkeen aluepäällikkönä Lapissa. Kuva: Yes ry.

Yrittäjyys sopii Lappiin

– Lappi alueena on mielestäni aina ollut erityisen hedelmällinen maaperä yrittäjyydelle, koska meidän maakunnastamme löytyy valtavasti erityispiirteitä, vahvuuksia ja erityisesti rohkeutta, jota joku voisi jopa ”lappilaiseksi hulluudeksi” luonnehtia. Täällä osataan kääriä hihat ylös ja ruveta töihin, kun muut sitä vielä pohdiskelevat, kertoo Konttaniemi.

Pääset lukemaan Lappilaisen maksutta täältä