Ämmin Marru Enkeli

Maria Nattestadin äidinäiti eli ämmi oli Leila Maria ja tämän äiti puolestaan Aili Maria. Marian äidille oli tärkeää antaa tyttärelleen nimi, joka löytyisi suvusta.

Vaikka perheessä ei nimipäiviä erityisesti juhlittu, kaukainen muisto lapsuudesta kuitenkin tulee mieleen.

– Hämärästi muistan, että ämmin luona syötiin mansikkakakkua sen kunniaksi, että meillä on yhteinen nimi, Maria kertoo.

Ämmin Marialle keksimät lempinimet kertovat lämpimästä suhteesta.

– Toisesta nimestäni Elinasta hän muotoili lempinimen Maria Enkeli tai Marru Enkeli.

Marru on Marian lempinimi, jonka hän sai jo ala-asteella.

– En ole varma, johtuiko se siitä, että iltapäiväkerhossa oli toinenkin Maria.

Maria tunnetaan edelleen Marruna varsinkin ystävien ja tuttujen parissa.

– Kun joskus puhelimessa esittelen itseni, että täällä on Maria, saattaa tulla hiljaisuus. Kun tarkennan, että Marru, vastaaja tietää heti, kenestä on kyse.

Maria on aina pitänyt nimestään. Hän kertoo joskus ajatelleensa, olisiko Elina ollut vieläkin parempi ensimmäinen nimi, mutta mitään vakavaa pohdintaa se ei ole ollut.

Mariaa ei ole koskaan haitannut se, että hän on Suomen yleisimmän nimen kantaja. Kaimoja hän on toki tavannut niin Suomessa kuin ulkomailla ja varsinkin Pohjoismaissa, mutta se on vain luonnollinen juttu.

Meillä nimi on ollut käytössä jo 1800-luvulla. Sen jälkeen 1900-luvun alusta alkaen tälle vuosikymmenelle asti nimen on saanut peräti yli 380 000 lasta. Suosio on säilynyt vuosikymmenestä toiseen tasaisena, mikä on harvinaista.

Maria on pohtinut omien lasten nimiä miehensä Marnin kanssa sekä kahden kulttuurin että nimien merkityksen kannalta. Heidän tyttäriensä Siriliinan ja Emmariian nimiin sisältyy ajatus voitosta ja kuopus Jonaaron taas on nimensä mukaisesti Jumalan lahja.

 

Teksti: Riitta Tolonen

Kuva: Pekka Tolonen