Yöttömän yön -musiikkia Inarissa 17.-19.8.

Vuonna 2015 Siidan auditorio täytyi seminaariväestä, joka sai kuulla tulkintoja saamelaismusiikin tilasta. Tänä vuonna paneelikeskustelua pääsee seuraamaan 18.8. Kuva: Ijahis Idja

Saamelaisten oma musiikkifestivaali Ijahis Idja 15 vuotta sitten näytti toisenlaiselta kuin tänään. Inarissa pohditaan tänä vuonna mennyttä ja suunnitellaan tulevaa yöttömän yön eli saameksi ijadis idjan musiikkiseminaarissa 18.8. Saamelaismuseo Siidassa. Paneelikeskustelun juontaa Aslak Paltto. Hänen kanssaan keskustelemassa ovat Annukka Hirvasvuopio-Laitisekä muita Ijahis Idjan merkkihenkilöitä. Luvassa on ainutlaatuinen kurkistus kulisseihin, muistoja matkan varrelta ja visioita tulevasta.

Ijahis Idja festivaali

Alkuperäiskansojen musiikkifestivaali Ijahis Idja on ainoa Suomen puolella järjestettävä musiikkitapahtuma, joka keskittyy erityisesti saamelaiseen musiikkiin. Festareilla kuullaan joka vuosi myös muiden alkuperäiskansojen esityksiä. Musiikkiseminaari on ollut alusta asti tärkeä osa festivaalia, ja tarjoaa keskusteluareenan muusikoille, musiikkimaailman vaikuttajille ja alan harrastajille.

Festivaalin pääesiintyjänä nähdään ja kuullaan kanadalainen dj-kollektiivi A Tribe Called Red. Muita esiintyjiä ovat muiden muassa UMK-finalisti Solju, norjansaamelainen pop-tähti Kevin Boine sekä ensimmäistä kertaa suuren saamelaisfestarin lavalle nouseva Tundra Electro.

Musiikkiseminaari 18.8. kello 12-14 Siidan auditoriossa on kaikille avoin ja sinne on ilmainen sisäänpääsy. Seminaarin keskustelukielinä ovat suomi tai pohjoissaame, tarvittaessa järjestetään tulkkaus.

 

Anni Ahlakorpi