Henkireikä, joka kantaa

Asennetta ja kokemusta työn palkitsevuudesta piisaa näillä naisilla. Toisistaankin virtaa syksyyn saavat Irma Ruokangas, Maarit Vento ja Paula Uusikartano. Kuva: Pasi Tarvainen

Yrittänyttä ei laiteta. Ei ainakaan, kun naisporukka ryhtyy toimeen ja päättää onnistua. Kun asennetta piisaa, niin usein mennään pitkälle. Joskus Dominikaaniseen tasavaltaan, Las Vegasiin, Roomaan, Välimeren risteilylle uutta oppimaan ja verkottumaan eri puolille Suomea ja Lappia. Tilaisuuksiin, joissa työstä palkitseminen on kunniassaan ja edessä voi olla iltapukuillallisia, koreita pöytiä ja tarjoiluja myöten kunnon juhlia.
– Tästä työstä palkitsemisen merkityksestä voisi moni muu yritys ottaa opiksi. Kiitoksen saaminen ja työntekijän yrittäjyyden arvostaminen kantaa pitkälle, tietävät Maarit Vento, Irma Ruokangas ja Paula Uusikartano.

Kylästä kylään, kodista toisen kotiin

Elämäänsä virtaa verkostomarkkinoinnoista saaneet naiset henkivät hyväntuulisuutta. Takana on useamman vuoden kokemus innostumisen voimasta, yhteisöllisyydestä, toisen ihmisen huomioimisesta ja auttamisesta. Kohtaamisia on ollut kodeissa, tavaratalojen käytävillä, liikehuoneistoissa ja myyjäisissä.
– Kerran järjestäjä kysyi, kuka pystyy olemaan täällä iltamyöhään asti ja nostin heti käden pystyyn. Että jee! Saa olla ihmisten kanssa tekemisissä, esitellä tuotteita, ottaa vastaan tilauksia ja tehdä kauppaa, selvittää Maarit, jolla on takanaan pitkä historia Partylite- ja nyt Oriflame- tuotteiden parissa.

Itselle alkuun, sitten myös muille

Verkostomarkkinointiin joku lähtee alkuun vain tilatakseen omaan käyttöön tuotteita. Kun tuotteet osoittautuvat hyviksi käyttää, niitä tulee suositelleeksi tutullekin.
– Ja yhtäkkiä oletkin Välimerenristeilyllä viikon palkintomatkalla tiiminvetäjien koulutus- ja palkintomatkalla, hersyttää Maarit.
Paula saa perhe-elämäänsä virtaa, kun talon martalla on yksi ihan oma harrastus. Oma juttu, joka vie äidin joskus iltaisin lasten ja miehen vierestä ja huoltajan roolista tapaamaan uusia ihmisiä toteuttamaan unelmaansa.- Mie oikein hehkun, kun pääsen tien päälle. Piirrän aina malleja esittelypöydästä, jonka sitten asettelen myyntipaikassa kauniiksi, itseni näköiseksi. Siinä sielu lepää, kun on kaunista ympärillä ja voi saada ihmisiä vakuuttuneeksi siitä, että arkeen tarvitaan pienen pieniä asioita, jotka lisäävät onnellisuutta, selvittää Paula, joka kiertää Partylite- tuotteita esittelemässä.
Irman työkaluja ovat sisäisen ja ulkoisen hyvinvoinnin sekä kauneudenhoidon ylläpitoon kehitetyt Aloe vera- pohjaiset Forever- tuotteet. Suosittuja ihonhoitotuotteita pääsee testaamaan hemmottelukutsuille tai pyytämällä kokeilukassi kotiin testattavaksi.
– Monesti asiakkaista tulee vähintäänkin hyvän päivän tuttuja. Usein mies huokailee kauppareissulla, että ”tuonkinko sinä tunnet”, kun jään jututtamaan jotain tätä kautta tutuksi tullutta ihmistä.

Tavoitteet vievät pitkälle

Naisten puheista on kaukana käsitys verkostomarkkinoinnista pyramidihuijauksena, jossa työntekijää, konsulttia, riistetään ja johtoporras kerää voitot tekemättä mitään. Tätä piintynyttä käsitystä naiset haluavat tuoda tähän päivään.
– Missä tahansa yrityksessä työntekijäportaan suorittaja saa tietyn korvauksen työstään, johtoasemassa oleva omansa ja omistaja omansa. Tässäkin työssä mitä enemmän panostat, sitä enemmän siitä hyödyt. On monta alaa, jossa ahkeruudesta ja tuottavuudesta ei saa edes lämmintä käden puristusta, tietävät naiset, joilla on kokemusta myös toisenlaisista työyhteisöistä.
Yhteiset myyjäiset ovat naiskolmikon ideoima tapahtumakimara. Ensin tehdään kauppaa 14.10. OAJ:n tiloissa, os. Korkalonkatu 18 kello 14-17. Samaan aikaan ollaan koolla 20.10. Sinetässä, os. Parkkikankaantie 12 ja 4.11. Tapionkylässä os. Tapionmutka 36.

 

Riitta Kemppainen-Koivisto