Blogi 1

Olla vain

Oleminen on rikasta. Salosta Lappiin muuttanut bloggailija ja seikkailija Jonna Saari kirjoittaa ahkeraan. Maaliskuulta on useampi postaus ja tahti on ollut tasaisen rikasta jo monta vuotta….


Ota taukopaikaksi Kukkolankoski

Pohjoiseen Tornionjokivartta ajavia houkutellaan poikkeamaan matkan varrella Kukkolankoskella Retkipaikan blogissa. Tornion kaupungista on Kukkolan kylään matkaa 15 kilometriä, ja sen talviset maisemat ovat näkemisen arvoisia,…


Taivaan viemää

Seikkailuja pullollaan on tämän valokuvaajan, tähtien bongaajan, soittajan, kätköilijän ja ties minkä vielä harrastajan arki. Kuin yö painaa päälle, suuntaa hänen punainen volkkarinsa jo varmaan…


Lapin biotaloudesta blogissa

Lapin lähiruoan tuottajista ja REKO-renkaan toiminnasta voi lukea Lapin liiton Biotalousuutiset-blogista, joka päivittyy ahkeraan. Juttujen kirjoittaja on Lapin liiton projektikoordinaattori Johanna Asiala, joka vastaa myös uutiskirjeistä….


Eevskun matkassa Levillä

Ammattiurheilija selvittää blogissaan, miksi päätyi juuri Lappiin lomailemaan. Tärkeätä oli päästä jonnekin, jossa voi olla tekemättä mitään, jossa on rauhallista, upeaa luontoa ja jonne ei…


Valokuvauksen voimalla

Marika on 22- vuotias etelä-pohjanmaalainen, ja asuu tällä hetkellä Rovaniemellä. Keväällä metsätalousinsinööriksi valmistunut nuori nainen on arvatenkin kiinnostunut luonnosta, suunnistuksesta, metsästyksestä ja valokuvaamisesta. Näistä aineksista…


Positiivisesti puurakentamisesta Lapissa

Keväällä valmistui Helena Juntusen ja Tuomas Harjun yhteinen opinnäytetyö, jonka ydin oli kartoittaa lappilaisten käsityksiä puurakentamisesta. Ammattikorkeakoulun blogissa opiskelijat kertovat, millaista työn tekeminen oli, miten…


Hyvin suunniteltu on puoliksi lomailtu

Lomareissu on varattu, majoitukset varmistettu ja netissä venytty jos kuinka kauan. Kesälomareissunsa voi varmistaa ennakoimalla tulevan ja kiertämällä tulevan reissunsa ikään kuin jo etukäteen. Reittejä…


Viikko käyntiin blogilla

Riitta Kemppainen-Koivisto Jokainen maanantai alkaa uudella blogilla kello 7. Mikä ihana tapa aloittaa viikko ja aamu! Näin lupaa Harriet Urponen, nainen Saivo-blogin takana, joka on…


Ruotoja jäällä

Antti Stöckell on kuvataiteilija, taidekasvattaja ja yliopisto-opettaja. Hän kertoo Rakotuli-blogissaan retkistään Rovaniemen ympäristössä ja millaista taidetta retkillä on tullut synnytetyksi. Marraskuulta on blogin viimeinen postaus,…