Etusivun artikkelit

Seuraa perhosta

Luonto-Liiton perinteinen Kevätseuranta kutsuu tarkkailemaan tänä keväänä etenkin perhosia. Maaliskuun alussa eteläisessä Suomessa onnistuttiin bongaamaan jo sinivuokko, kekomuurahaisia ja ensimmäinen sitruunaperhonen. Pohjoisessa ollaan pääsemässä vasta…


Kevät on kodin rakentajien unelma-aikaa

Kevät koittaa muuttajille, talon rakentajille ja kodin uutta sisustusta kaipaaville viimeistään huhtikuussa. Silloin Lapissa ovat liikkeellä remonttireiskat ja pesänlaittajat, jotka suuntaavat kaupoille valitsemaan tarjonnassa mieleistään….


Vuoden luontokuvat ihastuttavat

Luontokuvat 2019 on valittu. Kuvat kertovat suomalaisen luonnon moni-ilmeisyydestä, sen näkymistä ja tapahtumista sekä kuvaajien luonnossa kokemista elämyksistä ja oivalluksista.   Ville Heikkisen kuva Karhu…


Lapin Kullan ”isästä” elokuva

Lapin Kulta-oluen kehittäjänä tunnettu Leo Andelin (83) saa elämäntarinansa puolentunnin mittaiseen dokumenttielokuvaan. Panimomestarin ohjaa kesän loppuun mennessä Torniossa asuva elokuvaohjaaja Antti Haase. Andelinin vuonna 1963…


Opitaan työpajoissa

Mahdollisuus saada tukea työpajoissa ja etsivän nuorisotyön kautta tavoittaa vuosittain 34 000 alle 29-vuotiasta. Pajatyyppinen opiskelu tulee lisääntymään eri puolilla Suomea ja olemaan yksi oppimisen…


Eloa ja iloa kylissä

Maaseudun ja kaupunkien elinvoimaa yhdistää kehittäminen, jossa asukkaat ovat innolla mukana. Suomen Kylät ry on kattojärjestö, jonka tavoitteena on toimia niin, että paikallistason kehittäjät niin…


Aloita taimien esikasvatus

Nyt on hyvä aika aloittaa taimien esikasvatus. Esimerkiksi vuoden 2020 vihannes on chili, jonka taimet tarvitsevat pitkän kasvukauden, jotta ne tuottavat satoa. Parvekeviljely suosiossa Kiinnostus…


Tunturin syleilyssä

Kevään retkiviikot ovat Lapissa meneillään. Toskaljärven ja Porojärven-Meekojärven seudulla piipahtanut Veijo Liikamaa sai kokea matkallaan monenlaista reissusäätä. – Väliin oli niin valkoista puuroa koko lumisade,…


Elvis elää tunturissa ja Youtubessa

Näin luulisi olevan, kun pääsee kuuntelemaan tulkintoja Elvis Presleyn musiikista. Tunturikeskusten kappeleissa on totuttu jo useampana keväänä kuulemaan ARONin eli Juha Leppäsen tulkintoja kuuluisuuden lauluista….


Lumilautailijat Pyhätunturilla

Lumilautacrossin FIS-kisoja vietettiin onnistuneesti joulukuun alussa Pyhätunturilla. Laskutalvi pysyi siitä eteenpäin tammi- ja helmikuun sekä maaliskuun alkupäivät parhaimmillaan. Upeita lumiolosuhteita riitti pitkin talvea ja rata…