Lappilainen matkailija

Pieni ja pittoreski hotelli Ylläksellä

  Pieni Boutique hotelli Lapissa on ollut monen uuden edessä tänä vuonna. Kun keväällä yritysasiakkaat peruivat tulonsa, oli selvää, että tästä ei selvitä, ellei toimita…


Retkireittejä uuteen uskoon Saariselällä

Lokakuun ajan on Urho Kekkosen kansallispuiston alueella ehostettu retkeilyreittejä. Uutta polkupohjaa on tehty 450 metrin matkalla Moitakurun reitillä Palopään risteyksen kohdalla sekä Moitakurun päivätuvan läheisyydessä….


Utsjoelle ympäri vuoden

Utsjokelainen Aurora Holidays avasi vuosi sitten Tenojoen rannalle uuden ravintolan ja kaksi uutta lomahuoneistoa. Näin aiemmin revontuli- ja lohimatkailuun keskittynyt yritys muuttui vahvemmin ympärivuotiseksi, luontoelämyksiin…


Uusi koirapuisto Levillä

Kittilän kunnan upouusi koirapuisto sijaitsee Levin Muuntotiellä, lähellä Levin ympärystietä ja Rakkavaaran risteystä. Puisto on luonnontilaista metsämaata ja kooltaan noin 3000 neliön kokoinen alue. Puiston…


Retkeilyssä uusi buusti

  Suomalaiset ovat tänä vuonna kuluttaneet aikaansa ja ostaneet varusteita retkeilyä varten huomattavasti aiempia vuosia enemmän. Monet yritykset ovat siirtyneet jouhevasti verkkokauppaan ja löytäneet uusia…


Kohti syksyä ja ruskaviikkoja

Syksyllä jatkuu pohjoiseen suuntautunut kesäajan matkailu, näin voidaan jo ennakoida. Kun monet ovet eri maihin sulkeutuvat, pysyy pohjoinen Suomi auki. Moni varailee jo syyslomalle majoituksia…


Rautulammella väliaikainen suoja kulkijoille

Viime vuonna Urho Kekkosen kansallispuistossa tuhoutui tulipalossa suosittu Rautulammen päivätupa. Sen tilalle saatiin väliaikainen kankainen sääsuoja, jonka alla kelpaa retkeilijöiden kuivatella ja levätä. Puistonjohtaja Pirjo…


Viisi kieltä, raikas ulkoasu

Saamelaismuseo ja Ylä-Lapin luontokeskus Siidan nettisivut kokivat uudistuksen viime syksynä. Uutta ovat myös Siidan fyysisten tilojen laajennus, peruskorjaus, näyttelyuudistus ja kokoelmasiirrot. Nettiuudistuksen myötä tiedonkulkua edistävät…



Kuningasrapua ja kestävää kehitystä Kittilässä

Suomen pisimpään Michelin-tähtensä säilyttäneen ravintola Demon ravintoloitsijan Tommi Tuomisen ja keittiömestari Heikki Kivimäen oli tarkoitus kokata Levin King Crab Housessa illallista maaliskuun lopulla. Keittiömestareita kiinnostaa…