Lappilainen yrittäjä

Panimomestarin taidoilla pohjoista olutta

Olutvinkki talveen – Suomen vaihtuvat vuodenajat avaavat eri oluttyypeillekin oman aikansa. Talvi-iltoihin istuu oivallisesti perinteinen mannereurooppalainen oluttyyppi tumma lager, jonka synnyinseutuja ovat Saksa ja Tšekki….


Pienen putiikkihotellin tunnelmaa Levillä

Brittiläinen Paul ja puolalainen Agnieszka asettuivat asumaan Parson Russell terrierinsä Gooseberryn kanssa Levin maisemiin kolme vuotta sitten. 15 vuotta työtä ja asumista Lontoossa riitti, kun…


Perinteisiä hirsitaloja Tervolasta

  Tervolassa sijaitseva Vaaran Aihkitalot Oy on asettanut tavoitteekseen lähes kaksinkertaistaa nykyinen hirsitalotuotanto. Yrityksen tehdasalueelle on viime vuonna rakennettu uusi tuotantohalli, kuivaamo ja lämpökeskus. Uuteen…


Pajakylässä kurkotetaan korkealle, unelmiin asti

Mitä tulee mieleen sanasta loft? Kenties korkeita huoneita, tiiliä ja metallia? Loft on usein puheissa, kun isojen kerrostalojen ylävinttikomerot saavat tehdä tilaa lisäneliöille ja moderneihin…


Uusi ura urkeni

Entinen keminmaalainen Anniina Heikinheimo pohti elämäänsä ja arkeaan sosiaalialan jatko-opinnoissa neljä vuotta sitten. Ennen näitä opintoja Anniina oli useamman vuoden työskennellyt lastensuojelussa ja päivähoidossa. Paluu…


Italialaista ortopedian huippuosaamista Rovaniemelle

Jonna Vallivaara toimii Rovaniemellä Eläinlääkärikeskus Kiepissä. Hän on saanut tuekseen italialaisen ammattilaisen Alessandro Pirasin pienten ja suurten eläinlääkäriasemien verkoston Evidensian kautta. Verkostoon kuuluu lukuisia, maailmalla…


SOHOVA aloitti Rovaniemellä

Rovaniemellä aiemmin ohjelmistokehitystä, verkkosivuja ja -kauppoja sekä mobiilisovelluksia hoitanut Starttipaja Valmennus Oy tuntee nyt nimen SOHOVA. – Sohova on lappia ja tarkoittaa sitä mukavaa paikkaa,…


Lapista kaupallisen kalastuksen mallia maailmalle

Lappilaiset, kuten muutkin suomalaiset sisävesikalastajat ovat monella tapaa suunnan näyttäjiä kansainvälisilläkin vesillä. Moni ei tule ajatelleeksikaan, kuinka edistyksellisiä meillä täällä Pohjolassa ollaan esimerkiksi pyyntitekniikoiden, kalan…


Lapin antimia ulkomaille

Monet yrittäjät tuottavat paljon sellaisia elintarvikkeita, joilla olisi kysyntää maan rajojen ulkopuolella. Tuottajalta puuttuu riittävästi osaamista ja tietoa, miten homma hoituisi ja miten sähköinen verkostoituminen…