Lappilainen

UKK kansallispuiston voittanutta ei ole

Tyytyväisiä kävijöitä löytyi Urho Kekkosen kansallispuiston kävijätutkimuksen tuloksena. Puistolla on suuri merkitys retkeilijöille, sinne halutaan palata uudestaan, ja palveluihin ollaan pääosin tyytyväisiä. Viime vuonna kansallispuistossa…


Pohjoisen syrjintäkokemukset esiin

Lapissa syrjintää kokevat monet ihmiset. Syrjintää kokeneiden, kuten sukupuolivähemmistöjen, vammaisten ja etnisten vähemmistöjen kokemuksia tuodaan esiin monin eri tavoin. Maaliskuussa on jo nähty ja osallistuttu…


Sodankylä aktiivinen Suomi.fi palvelussa

Suomi.fi on verkkopalvelu, josta löytyvät kootusti kaikki julkisen hallinnon palvelut ja asiointikanavat. Sen avulla kansalaiset löytävät tietoa julkisista palveluista oman elämäntilanteen mukaisesti, yhdestä paikasta. Kaikki…


Lappilainen hyödyntää paikallisen Tuurauspalvelun

Monille lappilaisille tuttu Biritta Lyöri perusti keväällä LKV konsultaation lisäksi Tuurauspalvelun lappilaisille yrityksille. Biritta on kokenut myynnin ammattilainen, josta Lappilainen saa nyt vahvistusta mediamyyntiinsä. –…


Roi-Pressistä Lappilaiseksi

Lappilaisen tarina alkoi Roi-Press nimellä toukokuun 13. päivä vuonna 1993. – Ounasjoen tulviessa ennätyskorkeudessaan ja Arktikumin ollessa vaarassa, kertoo lehden perustaja Antti Niskanen, ja jatkaa…


Lappilainen jatkaa laajentumistaan

Tästä lehdestä alkaen Lappilainen jaetaan Inarin, Sodankylän, Kittilän ja Rovaniemen lisäksi koteihin myös Kolarin kuntalaisille, mukaan lukien Ylläsjärvi ja Äkäslompolo. Vakiintuneet liki 100 telinejakopaikkaa ovat…


Rovaniemen kauppakeskukset kutsuivat nuoret koolle

Nuoret ovat Rovaniemen kauppakeskusten tulevaisuus ja jo nykyisin tärkeä asiakasryhmä. Monissa kaupungeissa ympäri Suomen on kokeiltu kauppakeskusten ja nuorten dialogia, sillä kauppakeskukset tahdotaan saada kaikkia…


Mikael Gabriel vierailee Inarissa

Huimassa suosiossa oleva Mikael ”MG” Gabriel vierailee Inarissa ravintola PaPaNassa 21.5. Mikael kokeili siipiään jo vuonna 2007 jolloin hän osallistui Idolsin koelauluihin Oulussa mutta ei päässyt…


Omistajan tervehdys

Lukeminen ei maksa mitään Sanomalehtiä on Suomessa julkaistu 1770-luvulta asti. Ensimmäiset ilmaisjakelulehdet aloittivat julkaisun 1930-luvulla muun muassa Torniossa. Lapissa on siis totuttu lukemaan lehtiä. Montaa…


Kollumeilta koilliseen

Riitta Kemppainen-Koivisto Kollumeilta koilliseen Rempseätä otetta pohjoisen menoon tarjoaa Inariin asettunut toimittaja, metsästäjä ja eläkeläinen Veikko Väänänen. Mies ottaa kantaa Ylä-Lapin, Lapin, Suomen, Euroopan ja…