nimipäivä

Lauri tuo syksyn

Entisaikaan luonnon kiertokulku ja useat nimipäivät sidottiin yhteen. Tutuimpia yhteyksiä lienee edelleen Jaakko, jonka kaikki tietävät heittävän kylmän kiven veteen. Mutta nykyään emme jatka vanhan…


Sisulla ja huumorilla

Hannele Virtanen asui nuorena jonkin aikaa Englannissa ja myös Kanadassa. Hänen nimensä osoittautui englantia äidinkielenään puhuville varsin hankalaksi. Monesti häntä puhuteltiin nimellä eikä hän tunnistanut…


Ainakin kaksi Pihlaa

Pihla Filpasta on välillä tuntunut siltä, että maailmassa ei ole ketään samannimistä. Kekseliäs tyttö ei kuitenkaan ole jäänyt toimettomana odottelemaan mahdollista kaiman tapaamista. Viime vuonna…


Nimi urheilijan mukaan

Hiihtosankari Eero Mäntyrannan 50-vuotispäivää juhlittiin 20. marraskuuta 1987. Seuraavan päivän sanomalehdestä merkkipäiväuutisen luki innokas hiihdon harrastaja ja perheenisä, jolle tuolloin 21. päivänä syntyi poika. Isä…


Lapin äidin kehtolaulun tuudittama Outi

Kun pienenä sai kuulla vanhempien laulavan Lapin äidin kehtolaulua iltaisin ja sai nimen, joka viittaa syvästi Lappiin, tuntuu siltä, että vetovoima tälle naiselle on jo…


Terttu suomalaisesta luonnosta

Terttu kuuluu niihin etunimiin, jotka on saatu suomalaisesta luonnosta. Se tarkoittaa kukintoa, jollainen on esimerkiksi maitohorsmalla. Terttua ehdotettiin etunimeksi jo vuonna 1879, mutta almanakkaan se…


Irina taipuu moneksi

Irina on kansainvälinen naisen nimi. Venäjällä Irina kirjoitetaan Ирина, joka on alkujaan venäläinen muunnos kreikkalaisesta Eirene- nimestä. Nimi merkitsee rauhaa. Tämän tietää Irina Nikulina, joka…


Lappilaisittain Tanija

Tanja Raappana vieraili jonkin aikaa Venäjällä kieltä opiskellessaan. Hän asui viikon verran perheessä, jonka jäsenille venäläisen Tatjanan tuttavallisempi muoto Tanja tuntui mukavan tutulta. Siitä oli…


Nimen takana Milla Capasso

Millan aika kuluu Konstaa ja villikissaa hoivatessa Rovaniemeläinen Milla Kirsi Maria Capasso näki päivänvalon Tervolan Koivun kylässä. Millan äiti oli vakaasti päättänyt yhdeksän vuotta ennen…


Nimen takana; Tuure Neitola

Tuure on työstänyt Kakslauttasen historiikin Sodankyläläinen Tuure Neitola epäilee, että hänen Irja-äitinsä on keksinyt pojalleen nimen. Virallisesti mies on ristitty Ari Tuureksi, mutta koskaan missään…