Moonan talo Ruokojärven perillä on vaipunut menneisyyden uneen. Vanhan hirsisen talovanhuksen pinta on ajan saatossa tummunut. Ikkunasta voi lukea seinään raapustetun tekstin: ”Rakasta, kärsi ja unhoita”.
Kirjoituksen vieressä roikkuu naulassa väsynyt ja pölyyntynyt kettupuuhka. Tämän talon seinien sisällä, tapeteissa, tavaroissa, muurin kyljissä elää kaikkien ruokojärveläisten henki, elämän alku ja juuri, rakkaus ja kärsimys. Ovi säpessä, säpessä munalukko. Tällaista varmaan on monissa Lapinkylissä, osin jo unhoitetuissa pihapiireissä.
Vanhoihin Kolarin kunnan rakennuksiin on perehtynyt museonhoitaja Hilkka Oksala. Hän on myös kotiseutuyhdistys Vasittu Luuta ry:n puheenjohtaja ja vei tässä roolissaan ryhmän kiinnostuneita tutustumaan Ruokojärven ja Juustovaaran kyliin.
– Rakennusten mustuminen johtuu siitä, että terva on ajan myötä luonnostaan noussut hirren sisältä pintaan, tietää Oksala kertoa.
Oksala pitää huolta Kolarin kunnan kotiseutumuseosta, Pääkön talosta, ja tietää vanhoista rakennuksista asioita, jotka kiinnostavat ihmisiä. Oksala tietää, että Kolarissa punamultamaaliin on aikoinaan sekoitettu tervaa. Jos maalipinta on kovin vanha, niin maaliainekset ovat voineet imeytyä puuhun ajan myötä niin, että punamullan väri on hävinnyt, mutta tervan väri korostunut. Museon pihalla olevasta harmaasta Joen tuvasta sanotaan, että sen hirsien ulkopintoja ei olisi koskaan maalattu tai käsitelty mitenkään. Talon perussävy on ulospäin harmaa, mutta paikoitellen on aivan mustuneitakin hirsiä.
– No tämä on vähän spekulaatiota!
Tarinat heräävät henkiin
Vasittu Luuta yhdistyksen matkoilla saadaan selvyyttä Kolarin vanhojen kylien historiasta. Jorma Ravelin tukeutuu tarinassaan Pasman sukukirjaan, Helli Hietanen ja Annikki Gullsten ovat kuulolla ja Hilkka Oksala etsii taustatietoa kartasta ja historian kirjoituksista.
Moonan talon pihapiirin täyttää porina ja muistelukset menneistä ajoista, kun paikalle ovat kokoontuneet entinen lapsenpiika, talon keittiön töissä autellut ja talon emännän hautajaiskahveilla mukana olleita.
– Oikein prikalla tarjottiin vieraille kahvit, ja perässä kulki toinen tarjoilija pullavadin kanssa, päivittelivät naiset entisajan hautajaisten juhlavaa ja harrasta tunnelmaa.
Oksalan johdolla etsitään talosta vielä savuluukkujen sijaintia ja siirrytään Moonan talon taakse parinsadan metrin päähän. Sieltä löytyy sammaloitunut talonperusta vasaralaisten mailla. Ja uusia tarinoita.
– Ne on Vasaran suku lappalaista perää, tuossa vieressä on ollut porot aitauksessa, tietää Oksala, joka on kotiseutuyhdistys Vasittu Luuta ry:n puheenjohtaja.
Juustovaaran lapinkylä
Matka jatkuu Lohinivan tieltä poiketen kuuden kilometrin päähän Juustovaaraan, jossa talot säilyivät sodan tuhoilta kaukaisen sijaintinsa takia. Muisteloissaan retkeläiset kertovat elävästä kylästä, jossa kymmeniä lapsia leikki pitkin pihoja ja kulki tietä pitkin Lohinivan tienristeyksen kouluun. Läpi talven asuu Juustovaarassa enää yksi asukas, mutta moni muu pitää sukutaloissaan kortteeria kesäisin ja viikonloppuisin.
Kylän nimi sai alkunsa poronmaidosta valmistetun juuston tekijöistä. Talvisin tyhjillään on kylän vanhin asumus, Juustovaaran talo. Juha Juustovaaran kentän reunalla veräjä eli rinnu avautuu, kun kolme ulkua lasketaaan pois paikoiltaan.
– Hei, tuo on kyllä ollut kesänavetta! innostuu yksi retkeläinen näkemästään harmaasta matalasta rakennuksesta.
Pihapiirissä olevan tallin katon rajaan on raaputettu vuosiluku 1824. Saadaan Ravelinin Jormalta kuulla, että nykyinen omistaja on luvannut pitää kentän ja pihapiirin rakennukset kunnossa. Oikomisen voisi aloittaa tunkkaamalla matalan kivijalan päällä pötköttävä hirsitalovanhus, joka on väsähtänyt molemmista päistään. Hirsi on taipunut ajan saatossa, kuten varmaan käy monelle kotiseutumatkalaisten kuulemalle tarinallekin.
Teksti ja kuvat: Riitta Kemppainen-Koivisto