2017

Vuosi 2016 Lapissa poikkeuksellisen lämmin

Viime vuonna sää Keski- ja Pohjois-Lapissa oli lämmin. Näin lämmin vuosi toistuu keskimäärin harvemmin kuin kerran 30 vuodessa. Esimerkiksi Sodankylässä vuosi 2016 oli aseman 108…


Sodankylän Porttikoskella

Siellä on käynyt Jonna Saari. Hyisessä pakkasessa, puuterilumen luistaessa askeleen alla. Jonna kertoo, miltä tuntuu tällaisessa pakkaslumessa astella ja miltä tuntuu, kun päivä on lyhyt….


Komeasti Lapista ja Koillismaalta

Suomen Ammattiluontokuvaajien Suomalainen maisema -kirjasarjan kolmas osa Lappi ja Koillismaa on teos, jonka äärellä viihtyy ja rentoutuu. Runsaista eri vuoden aikoihin ajoitetuista kuvista piirtyy mielen…


Voi hyvin työssä ja vapaalla

Työhyvinvoinnin nimissä on synnytetty työnohjausta, coachingia, mindfulnesta, valmennusta, ja kaikille näille näyttää olevan kysyntää. Työntekijät tarvitsevat huolenpitoa ja johto haluaa parantaa työntekijöiden hyvinvointia, pitää työntekijät…