tammikuu 2018

Ohjaaja Michelle Latimer Inariin

Jo kahdennettakymmenettä kertaa järjestettävän Skábmagovat alkuperäiskansojen elokuvafestivaalin teemoina ovat Pohjois-Amerikka ja Ellos eallin, suomeksi Eläköön elämä. – Pohjois-Amerikka näkyy ohjelmistossamme useiden lyhytelokuvien ja muutaman pidemmänkin…


Ivaloon uusia koteja

Kuusi uutta asunto-osaketta valmistuu Ivalon keskustaan. Ne ovat ensimmäiset vapaarahoitteiset asunnot yli 20 vuoteen. – Luhtitaloyhtiöön tulee ensivaiheessa 13 huoneistoa ja lisää tehdään, mikäli kysyntää…


Kyläseppä Pauli

Kun Sodankylästä ajelee itään päin parikymmentä kilometriä, tulee vastaan Kelujärven kylä. Jos pysähtyy kylälle ihailemaan maisemia, saattaa havahtua harvinaiseen ääneen. Sitä pitää oikein kuunnella. Takooko…


Yhteisnäyttely Kakslauttasessa

Mia Hamari on valmistunut Kuvataideakatemian kuvanveiston osastolta 2004 ja pitänyt siitä lähtien vuosittain yksityisnäyttelyitä sekä useita yhteis- tai ryhmänäyttelyjä Suomessa ja ulkomailla. Töitä on ollut…


Kevään hauskin Stand Up 2.2.

Naurua on luvassa, kun Rovaniemelle saapuu kiertueensa kanssa Kevään Hauskin Stand Up eli Suomen hauskimmiksi miehiksi tituleeratut Matti Patronen, Jape Grönroos ja Mikko Vaismaa. Samat…


Tietoisuuden tulkitsija Inarista

Jeremy Qvick on 27-vuotias Inarista kotoisin oleva kirjailija, taiteilija ja tietoisuuden tutkija. – Vaikka olenkin asunut viimeisten vuosien aikana pääasiallisesti etelässä, on Lappi ja ennen…


Ihan helppoa, herkullista arkea

Marianne Juntunen on kestävän kehityksen kasvatuksen tutkija, kemian opettaja ja kotiäiti, joka harjoittelee Lapissa rauhallisempaa elämää. Hän ammentaa upeasta luonnosta elämäänsä eliksiiriä ja haluaa käyttää…


Myrskyluodon Maija Rovaniemellä

Kevätkaudella on Rovaniemen teatterissa Lappia-talolla ja Lapin kiertueella luvassa yhteensä 122 näytöstä. Yksi odotetuimmista ensi-illoista on Seppo Välisen ohjaama Myrskyluodon Maija, joka nähdään 10. helmikuuta…


Waltteri Torikka Savottakahvilassa 19.- 20.helmikuuta

Virtaa kevääseen kannattaa käydä lataamassa Saariselällä Laanilan Savottakahvilassa. Päivän keittona porisee paikallisista luonnonantimista tehtyä soppaa: poroa, hirveä ja Inarijärven kalaa paikallisin yrtein maustettuna. Kesän marjasato…


PT Anniinan hyvän olon vinkit uuteen vuoteen

Opettele liikkumaan säännöllisesti, vaikka vähän kerrallaan. Levi Wellness Clubilla työskentelevä Personal Trainer Anniina Termonen neuvoo, ettei kannata uuvuttaa itseään liian haastavilla uudenvuoden lupauksilla, sillä pitkällä…