Dash Lapland 12.-14. huhtikuuta Rovaniemellä

Dash Laplandin kummi, BEDA:n varapresidentti Päivi Tahkokallio vieraili dashiläisten workshop-viikonlopussa Rovaniemellä. Kuva: Joonas Ervasti

Maailman pohjoisin design hackathon, Dash Lapland, tuo Rovaniemelle 150 valittua osallistujaa Suomesta sekä ympäri maailmaa. Osallistujat jaetaan monialaisiin joukkueisiin, joiden tavoitteena on kehittää 48 tunnissa ratkaisu yrityskumppanin asettamaan haasteeseen. Tiimit esittelevät tapahtuman lopuksi ideansa, ja parhaat ratkaisut voittavat palkinnon.

Tulevaisuuden leikkikenttä

Puisto- ja katukalusteita valmistava Lappset Group toimii tapahtuman pääkumppanina. Lappset haastaa osallistujat ideoimaan, millainen olisi tulevaisuuden leikkikenttä, ja miten se voisi hyödyntää esimerkiksi interaktiivista teknologiaa. Mukana Dash Laplandissa on lisäksi viisi muuta kumppaniyritystä; Kemira, Kaleva Media, Napapiirin Energia ja Vesi, Suomen Hoivatilat sekä Santa Claus Holiday Village.

Dash on Aaltoes:n vuonna 2017 Helsingissä perustama konsepti. Tapahtuman toisena johtajana toimiva Jussi Korhonen ihastui ideasta välittömästi kuultuaan siitä viime syksynä helsinkiläiseltä tuttavaltaan.

– Muotoiluajattelu tuottaa parempia, käyttäjät huomioivia ratkaisuja yritysten liiketoimintahaasteisiin. Tämän kaltaiset tapahtumat tuovat ongelmanratkaisun ja muotoiluajattelun kaikkien ulottuville.

Korhonen toivoo jatkossa näkevänsä Lapissa enemmän vastaavan kaltaisia tapahtumia.

 – Lapissa on hurjan paljon muotoiluosaamista, mutta sitä ei tuoda tarpeeksi esille. Tällaiset tapahtumat mahdollistavat myös uuden yrittäjyyden syntymistä, kun eri alojen osaajat pääsevät tapaamaan toisiaan.

Dash Lapland -tapahtuman tavoitteena on edistää muotoiluajattelua Lapissa. Vuoden 2019 tapahtuman kummeina toimivat Peter Vesterbacka ja Päivi Tahkokallio.

 

 

Saija Viitala