Tunturin tarinaa kuvataan Lapissa

Riisitunturissa ja muuallakin Lapissa kuvataan Tunturin tarinaa, jonka ensi-ilta on jouluna 2020. Kuva: Mikael Rantalainen

 

Suositut luontoelokuvat Metsän tarina ja Järven tarina saavat kolmannen osan Tunturin tarinasta. Elokuva kertoo luonnosta ja ihmisen luontomytologiasta. Kuvauksia tehdään koko Lapin alueella ja Jäämerellä vielä vuoden verran ja ensi-ilta nähdään jouluna 2020.

Suositut elokuvat ovat keränneet kymmeniä tuhansia katsojia; Metsän tarina 91 298 katsojaa ja Järven tarina 191 339 katsojaa.

– Olen saanut näyttää suurelle yleisölle jo metsiemme ja järviemme ainutlaatuisuuden, ja nyt Tunturin tarina vie katsojat Euroopan viimeisen suuren erämaan saloihin. Se kertoo myyttisen tarinan maailman vanhimmista vuorista ja luonnon ihmeistä, joihin vain harva on koskaan päässyt tutustumaan, kertoo Tunturin tarinan kuvauksista ohjaaja Marko Röhr.

Kuvauksia on tehty mm.  jään alla Kilpisjärvellä.  Taustakertomus perustuu Antti Tuurin ajatukseen tuntureista nukkuvina jättiläisinä ja tarina kuljettaa katsojan läpi vuodenaikojen ja erämaiden kaikkina vuodenaikoina. Valkoiset eläimet kuten naali, lumikko, riekko ja tunturipöllö saavat suuren roolin. Muita keskeisiä ”näyttelijöitä” ovat mm. ahma, sopuli, vaivaishiiri, poro, kettu, karhu, lapinpöllö, haukat ja kotkat.

 

Lappilainen