2019

Ota taukopaikaksi Kukkolankoski

Pohjoiseen Tornionjokivartta ajavia houkutellaan poikkeamaan matkan varrella Kukkolankoskella Retkipaikan blogissa. Tornion kaupungista on Kukkolan kylään matkaa 15 kilometriä, ja sen talviset maisemat ovat näkemisen arvoisia,…


Yli 10 000 äänen jahti Lapissa

Lappi on viime eduskuntavaaleista 2015 asti ollut selkeä viiden puolueen maakunta. Tuolloin murskavoitto tuli Keskustalle ja puolue sai yhden kansanedustajapaikan lisää. Perussuomalaiset tuli maaliin hyvänä…


Miten Lappi voi?

Monissa kunnissa etsitään ratkaisuja, jotta saataisiin työtä, nuorille koulupaikkoja ja uusia yrityksiä asettumaan kuntaan veronmaksajiksi. Viime vuonna julkaistu Aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI:n julkaisu osoittaa, että tulevaisuuteen…


Kemijärvisten unelmia Amerikassa

Kiintoisaa aikalaistarinaa sisältää Olli ja Pertti Säynäjäkankaan teos Heillä oli unelma. Kirja esittelee Kemijärven sukuja, joista lähdettiin leveämmän leivän pariin Amerikkaan 1800-1900 luvun taitteessa. Matkaa tehtiin…


Turvallista laskettelua!

  Rinteet olivat hyvässä kunnossa, kuten myös ohjeet ja opasteet. Asenne turvalliseen lasketteluun on myös hyvällä tolalla, selviää Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin valvonnasta. Hiihtokeskuksia on…


Hyödyt ja haitat esiin kaivostoiminnassa

Lapissa toimivat kaivokset ovat osa arktisen alueen kaivostoimintaa, jonka hyödyt ja haitat jakautuvat epätasaisesti. Suomessa riskinä nähdään, että kaivostoiminta muuttaa ympäristöä ja haitalliset vaikutukset kestävät…


Dash Lapland 12.-14. huhtikuuta Rovaniemellä

Maailman pohjoisin design hackathon, Dash Lapland, tuo Rovaniemelle 150 valittua osallistujaa Suomesta sekä ympäri maailmaa. Osallistujat jaetaan monialaisiin joukkueisiin, joiden tavoitteena on kehittää 48 tunnissa…


Kertomus seitsemästä hirtetystä

Kun yhdistettiin valta ja vapaus, syntyi kurittomien karnevaali. Rimpparemmin esityksessä päästään seuraamaan seitsemän kuolemaantuomitun viimeisiä̈ vaiheita puheen, tanssin, laulun, musiikin ja videoiden voimin. Synkeää̈ aihetta…


Kakstahtisesti rajalla

Lapin partiolaiset kokoontuvat vuosittain partiotahti-tapahtumaan. Tapahtuma on kaiken ikäisten partiotoiminnassa mukana olevien tempaus, joka kokoaa vuosittain yhteen liki 500 partiolaista eri puolilta Lappia. Talvisia tahteja…


Särestössä voi vaikka hiihtää

Kittilän Kaukosen Särestöniemi-museossa on iloittu Museokorttikävijöistä, joiden osuus viime vuoden kävijälaskurissa oli liki 15%. Yhteensä kävijöitä oli liki 9000, heistä yksittäisiä vierailijoita 48%. – Ulkomaalaisten…