Nikkarointi on mukavaa

Vuoden 2020 käsityötaito on vuoleminen. Ohjevideoita ja materiaalia voi seurata taito.fi-sivulta. Kuva: Taitoliitto/ Kapina Productions.

Kolmasosa suomalaisista, 34 %, kertoo nikkaroivansa, rakentelevansa tai tekevänsä käsitöitä ainakin muutaman kerran kuussa. 7 % kertoo tekevänsä käsitöitä joka päivä ja 77 % suomalaisista harrastaa käsitöitä ainakin satunnaisesti. Naisista jopa 11 % tekee käsitöitä päivittäin. Tiedot on kerännyt Taitoliitto.

Erityinen suhde suomalaisilla on luontoon ja metsässä liikkumiseen sekä puuhun materiaalina. Puukko on perinteisesti kulkenut mukana metsäretkillä. Puun käsittely, vuoleminen ja puukon käyttö on arvokasta käsityötaitoa, ja nyt Taitoliiton vuolemisen vuotena käsityötekniikka, jonka arvoa halutaan kasvattaa.

Makramee, kirjonta ja kudonta innostivat

Taitoliitto valitsi Vuoden käsityötekniikan nyt neljännen kerran. Edellisten vuosien tekniikat makramee, kirjonta ja kudonta ovat olleet pehmeiden materiaalien käsityötekniikoita.

– Käsityö jo sanana meillä Suomessa aivan liian usein mielletään vain pehmeisiin materiaaleihin, lankoihin ja tekstiiliin. Haluamme kuitenkin muistuttaa, kuinka moninaista käsityötekniikoiden ja materiaalien kirjo on. Vuolutaito on perinteinen, arvokas käsityöosaamisen osa-alue ja meillä Suomessa on myös vahva puukkojen valmistuksen perinne, sanoo Taitoliiton toiminnanjohtaja Minna Hyytiäinen.

– Puukon käyttötaito opittiin aiemmin luonnollisesti jo lapsena. Nykyään perinteinen vuolutaito on kuitenkin monella unohduksissa. Toivomme, että ihmiset innostuvat kokeilemaan ja opettamaan myös nuorille vuolemisen taitoa. Tekniikkaan ei tarvita kalliita työvälineitä tai materiaaleja. Hyvällä peruspuukolla ja metsästä löydetyllä puunpalalla pääsee alkuun, ja puun muokkautuminen omissa käsissä on ainutlaatuinen kokemus.

Vuolumestarien taito on katoamassa

Vuolemisen taito on kansanperinnettä, joka on vaarassa kadota. Vuolumestarien käsissä on syntynyt esimerkiksi perinteisiä äärimmäistä käsityötaitoa vaativia lastukoristeita, lintuja ja tuomaanristejä.

Vuolemisen valinta vuoden käsityötekniikaksi ei tavoittele kuitenkaan sitä, että kaikkien pitäisi oppia lastulintujen tekijöiksi. Yksinkertainen pajupillin veistely, kaarnalaivan muotoilu tai grillitikun vuoleminen retkellä on jo elämys, joka antaa tuntumaa puuhun materiaalina ja opettaa puukon käsittelytaitoa. Olisi kuitenkin hienoa, jos tekniikan esiin tuominen lisäisi myös kiinnostusta katoavaa taitoa kohtaa ja perinteisillekin mestareille löytyisi oppilaita jatkamaan vanhojen tekniikoiden taitoa eteenpäin.

Virkkuukoukunkin voi vuolla

Vuoden käsityötekniikka tuodaan tänä vuonna esiin myös Taitojärjestön kurssitarjonnassa. Modernin virkkauksen kansainvälisesti tunnettu taitaja Molla Mills kiersi kaikissa Suomen taitoyhdistyksissä keväällä opettamassa virkkuukoukun vuolemista ja virkkausta. Seitsemällätoista paikkakunnalla vietettiin kurssituokio todellisen matalan kynnyksen vuolemisen parissa ja lopputuloksena kurssilaiset saivat mukaan kauniin ja käytännöllisen itse tehdyn käsityövälineen.

Metsästä käsin

Taitoliitto ja Suomen käsityön museo toteuttavat yhteistyönä vuoden käsityötekniikkaa tukevan Metsästä käsin -kutsunäyttelyn. Se esittelee suomalaisten suhdetta metsään, puuta materiaalina sekä metsää tilana ja paikkana käsityön näkökulmaa unohtamatta. Tunnelmallinen näyttely pyrkii esittelemään suomalaisen metsän ytimen, metsän tunnun, äänet ja tuoksut. Näyttely tulee olemaan esillä Jyväskylässä Suomen käsityön museossa kesän aikana ja CraftCornerissa Helsingissä syyskuussa 2020.