Kaunis, tärkeä ja vetovoimainen

Kuva. Eija Pajula.

Ympärilläni on paljon, tilaa vaikka asun kansainvälisesti tunnettujen matkailukeskusten kainalossa. Ohitseni virtaa suuria määriä minulle mahdollisia kumppaneita ja monialaisia osaajia. Nykyään minulla on jopa hyvät sähköiset yhteydet.

Tuletko kylään?

Olen elävä ja kekseliäs. On lämpöä, sähköä ja ruokaa. Voin tarjota vaikka matkailupalveluja luonnosta, väljyydestä, vapaudesta, rauhasta, aitoudesta, ympäristöystävällisyydestä ja luonnonläheisestä elämäntavasta kiinnostuneille.

Minä en lähde täältä. Eikä syvälle juurtunutta voikaan irrottaa näistä perinnebiotooppien luonnonmaisemista, metsistä, soilta tai järvien ja jokien rannoilta. Sijaitsen missä milloinkin, kulttuuri- tai puolikulttuurimaisemaa hoitamassa tai uudisrakentamista suunnittelemassa – vaikka hyväkuntoisia rakennuksia on riittämiin, ja niillä on kysyntää.

Minä olen kylä – maaseudun asumisen perusyksikkö. Minussa on sitä niin sanottua hiljaista kyläpotentiaalia.  Minut huomaavat he, joilla on kykyä uudesti katsoa kestäviä voimavarojani.

Uusi yrittäjä, asukas tai asiakasryhmä – tule kylään. Kunnioitetaan kylävahvuuksia ja rakennetaan tulevaisuutta yhdessä kylien omia lähtökohtia kunnioittaen.

Eija Pajula, projektipäällikkö

 

Heti valmis – aina varma on Rovaniemen kaupungin alueellisten palvelujen ja asukastoiminnan kyläviestintähanke. Hankkeessa on kehitetty siirrettävissä oleva, joukkoistamisen periaatteita toteuttava monikanavainen kyläviestintäkonsepti, www.roikylat.fi. Kaksivuotinen hanke päättyy vuoden 2018 lopussa. Hanke toteutetaan Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman 2014–2020 tuella. Elävät RoiKylät -viestintäverkosto ViVe jatkaa kyläviestintää hankkeen päätyttyä.