Ruotsin Talent-voittaja 2011 Queen-musikaalin Freddie Mercury

Lappi Areenalla saadaan 25.11. kuulla Freddie Mercuryn roolissa Dimitri Keiskin tulkintaa Queen-yhtyeen hiteistä.

Lappi Areenalla nähdään 25.11. Queen -musikaali Champions. Näytelmä perustuu Queen-yhtyeen tarinaan ja on samalla uusi esitys Show Must Go On -musikaalista, jonka ovat nähneet jo 90 000 katsojaa.

Freddie Mercuryn roolissa nähdään Dimitri Keiski, joka on voittanut mm. Swedish True Talent-kilpailun vuonna 2011.  Suomeen hän muutti vasta hiljattain takaisin töiden ja rakkauden perässä. Musikaalitöiden ohella Dimitri keikkailee aktiivisesti Dannyn ja Remu Aaltosen kanssa. Omien sanojensa mukaan Freddien roolin esittäminen on suuri kunnia:

– Olen kuunnellut Queenin musiikkia lapsesta asti. Freddie Mercury on samaan aikaan sekä yksi maailman parhaista laulajista, että ihmisenä mahtava persoona. On hienoa, mutta myös haastavaa tulkita Queenin kappaleita.

Tutut biisit tarjolla

Luvassa on paitsi Queen-yhtyeen tarina, myös suomalaisen Bohemians-bändin hulvattomia seikkailuja maailmalla. Illan aikana tullaan kuulemaan suurimmat hitit kuten I Want It All, Bohemian Rhapsody, We Are The Champions, Show Must Go On, Under Pressure ja paljon muuta.

Dimitri on ihaillut jo lapsesta asti Queenin upeita kappaleita ja musiikkivideot ovat tulleet tutuiksi. Roolia varten on haettu lavaliikehdintään mallia esikuvalta, lisäksi raskas rooli vaatii kovaa treeniä niin laulullisesti kuin fyysisesti kuntosalilla.

Dimitri on perehtynyt Freddien elämään perinpohjaisesti:

– Toivon, että Freddie Mercurysta muistettaisiin jatkossa musiikin lisäksi myös se, millainen hän oli ihmisenä. Jos sen ymmärtää, kappaleet saavat aivan uuden merkityksen. Laulut eivät ole vain rokkibiisejä, vaan niissä on todella syvällinen sanoma.

Lavalla nähdään myös Oulusta kotoisin oleva laulaja ja näyttelijä Aapo-Matti Puhakka, musikaaliesiintyjä Elisa Lairikko, Pete Hiltunen, Christian Lairikko sekä liuta huippu- muusikoita.