Uudistuneelle Huipulle on helppo tulla

Huippu verhoutuu vuodenaikojen mukaan. Nyt se pukeutuu kaamokseen, talven revontuliin sekä hohtaviin hankiin. Kuva: Pasi Ruotsalainen

Kaunispään Huippu sijaitsee Saariselällä 437 metriä merenpinnan yläpuolella nimensä mukaisesti jylhän Kaunispää tunturin huipulla. Sanoinkuvaamattomat näköalat silmänkantamattomiin liki sadalle tunturille sykähdyttävät sydänjuurta myöten. Kirkkaalla säällä voi nähdä jopa 40 km päähän sijaitseville Venäjän tuntureille asti.

Vuodenajan mukaan Huippu verhoutuu ruskan väriloistoon, talven revontuliin ja hohtaviin hankiin sekä suven yöttömään yöhön.

Huipulle on helppo tulla, nelostieltä johtaa mutkitteleva tie halki puuttoman tunturin. Matkaa Saariselän keskustasta kertyy vain 2 km, jonka voi taittaa esimerkiksi kävellen, autolla, pyörällä, hiihtäen, pulkalla tai moottorikelkalla.

Laskettelurinteet, tuolihissi sekä hiihtoladut ja kävelyreitti tuovat aivan Huipun nurkalle. Kesäisin latupohjaa mukailevat kävely- ja pyöräilyreitit.

Ikkunapaikoilta livenä postikorttimaisemia

Viime toukokuussa käynnistyi Kaunispään Huipun remontti. Juhannuksena päästiin juhlimaan ensimmäisen vaiheen valmistumista. Siinä eteisaulan sumppu siistittiin avaraksi ja uudistettiin saniteettitilat.

Urakka jatkui ravintolatiloissa, laajennusta on tehty rinteiden suuntaan. Lisätilaa tulee 80 hengelle, niistä osa on ikkunapaikkoja, joissa saa livenä nauttia postikorttimaisemista. Kakkosbaaritiskille saadaan volyymia sen eteen rakennettavilla asiakaspaikoilla. Kravattikodan lisäksi ryhmät voivat olla omassa rauhassaan sermillä rajatussa laajennustilassa. Sisään johtaa myös asianmukaiset invarampit.

Kaunispään Huipun isäntä Jorma Lehtinen kertoo, että uusinta uutta tulee olemaan asiakkaan hakujärjestelmä. Siinä tilauksen tehneelle annetaan kiekko, joka pöytään asetettuna kertoo keittiössä, mistä kyseisen tilauksen tehnyt on valinnut paikkansa.

Laajennusremontin jälkeen Kaunispään Huippu avaa ovet 22.11. Mitään varsinaista juhlaa ei vietetä, mutta 25.-26.11. nautitaan Kaamosjazzeista. Viikonvaihteen aikana ravintolan lavalle nousevat muun muassa DDT – Down Town Dixie Tigers sekä Buba Wii Aa, laulusolistinaan Susanna Veldi.

Teksti: Elisa Javarus