Joulupukki ja Lappi kisoissa mukana

Jukka Honkavuori kilpailee maailmalla Joulupukkia ja Lappia edustaen. Kuva: Joonas Ojala, Porsche Finland

Rovaniemen Urheiluautoilijoita edustava kolminkertainen rata-autoilun Suomen mestari Jukka Honkavuori ajoi tiimeineen hienosti kolmanneksi Baltian Touring Car Champion- sarjan osakilpailussa.

Riikassa ajettu neljän tunnin osakilpailu oli osa Baltian Touring Car Championship-sarjaa, jossa ajettiin neljän kuljettajan tiiminä. Honkavuoren tiimikavereita ovat Suomessa sekä maailmallakin eri kilpasarjoissa hyvin pärjänneet virolaiset Sten Pentus, Raimo Kulli sekä ranskalainen Thomas Padovani.

Kuva: BaTCC

Honkavuoren ajovuoro oli kolmantena ja hän aloitti oman osuutensa tiimin ollessa koimannella sijalla. Jukka ajoi edellä ajavat kiinni ja nosti tiimin kärkeen ennen seuraavaa kuskinvaihtoa. Neljännen ajo-osuuden aikana tiimi taipui renkaiden heikentymisen vuoksi kolmanneksi, joka jäi lopputulokseksi.

– Oli mahtava tunne, kun pystyin naputtamaan oman ajovuoroni aikana kisan kärkivauhtia, joten tästä on hyvä lähteä kohti Barcelonan kisaa, kertoo Jukka kisasta.

Riikan kilpailu oli Honkavuorelle valmistautumista syyskuun 1.- 3. Barcelonassa ajettavaa 24 tunnin kilpailua varten.

Kohti Barcelonaa

Barcelonan 24h-kilpailu on vaativa kestävyyskilpailu, jossa sekä kuljettajat että kilpa-autot laitetaan kovalle koetukselle. Yhteensä autotiimejä on noin 65 ja jokaisessa tiimissä ajaa 4-5 kuljettajaa. Ajoaika jaetaan näiden kuljettajien kesken, jotta jokainen saa myös tarvittavan levon ja varikkokäyntien aikana saadaan myös autolle tehtyä renkaidenvaihto sekä tankkaus. Autona tiimillä on GT4-luokan Porsche Cayman Clubsport, josta hevosvoimia löytyy lähes neljäsataa.

Kilpailu ajetaan legendaarisella Barcelonan Formula 1-radalla. Rata on Honkavuorelle tuttu entuudestaan, sillä hän kävi testaamassa Formula 2 autoa kyseisellä radalla joitakin vuosia takaperin.

Maailmalla Joulupukki ja Lappi mukana

Honkavuori on ollut kiireinen Porschen koulutus-, testi- ja markkinointitehtävissä, jotka ovat vieneet häntä eri puolelle maapalloa yli 200 päivää vuodessa jo usean vuoden ajan.

– Matkalaukun pakkaamista olen harjoitellut tässä vuosien aikana.

Työnsä vuoksi Honkavuorelle on tullut tutuksi useimmat kilparadat Euroopassa, Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa.

– Työnkuvani yksi parhaimmista puolista on se, että pystyn ylläpitämään ajotaitojani ja tietotaitoa myös kilpailemista varten. Joka kevät olemme kolme kuukautta myös Suomen Lapissa kouluttamassa Porschella jääradalla, mikä myös vahvistaa auton hallintaa.

– Olen aina pyrkinyt siihen, että saisin kilpauralleni mahdollisimman paljon lappilaisia yrityksiä mukaan, jotta voin tuoda lappilaisuutta, Lapin matkailua ja Joulupukkia esille maailmalla sekä tukea omalta osaltani oman paikkakunnan yrittäjiä tekemisessään. Työn merkeissä Lappi ja Joulupukki tulevat usein puheenaiheeksi ja monet haluavatkin tulla käymään nähtyään mitä teemme Porschen kanssa Levillä ja mitä kaikkea hienoa Lapissa luonto tarjoaa.

Vuonna 2018 tavoitteena GT-sarja

Riikan ja Barcelonan kilpailut ovat osa Honkavuoren valmistautumista jo vuoden ajan neuvoteltua projektia varten, jossa Honkavuori ajaisi kaudella 2018 kansainvälistä GT-sarjaa, joka on kovatasoinen ja seurattu kilpa-autosarja. Sarjassa ajetaan eri autovalmistajien GT4-ja GT3-luokituksien kilpa-autoilla ammattimaisella tasolla.

– Jos sarjaprojekti etenee, niin vuoden loppupuolella päästään jo testaamaan ja valmistautumaan kautta varten. Nyt on tärkeää hoitaa fyysinen kunto hyvälle tasolle ja varmistaa sataprosenttinen valmius tulevia haasteita varten.

Lisätty 5.9.2017 kello 11.26: Honkavuoren tiimi sijoittui Barcelonassa kolmanneksi. Lappilainen onnittelee!!

Lue Lappilainen maksutta täältä