Sosiaalityössä usein pieni, hiljainen asiakas, lapsi, jää aikuisen rinnalla toiseksi. Lapsen kokema väkivalta omassa perheessä, perhekodissa tai laitoksessa tulee esiin faktan ja fiktion kautta tutkimuksissa ja kirjallisuudessa.
Kaltoinkohtelun kokemuksia ja väkivaltaa koskevassa STM:n tutkimuksessa ääni on vuosina 1937-1983 perhehoidossa, lastenkodeissa tai koulukodeissa asuneilla. 299 ihmistä kertoo nyt aikuisena, miltä heistä tuntui ja tuntuu nyt. Väkivaltaa he olivat kokeneet aikoinaan toisten lasten tai aikuisen työntekijän taholta. Väkivalta oli huonoa terveydenhuoltoa, vähäistä ravintoa, nöyryytystä, myös julmaa seksuaalista väkivaltaa eri muodoissaan. Muuttaminen omilleen ja siihen liittyvä jälkihuolto ei ollut riittävää eikä itsenäiseen elämään ollut valmiuksia. Kaltoinkohtelulla on ollut vaikutusta haastateltavien itsetuntoon ja kehitykseen.
Pahoinvointia pohjoisessa
Monessa pienessä kunnassa ihmiset suojelevat toisiaan ja ovat kertomatta asioita, jotka pitäisi kertoa. Kaveripiiri on kiinteä ja oma työpaikka usein vaakalaudalla eikä juoruja siedetä. Näistä aineksista kertoo kaksi pohjoisen Suomen lastensuojelua tutuksi tekevää fiktiivistä kirjaa.
Marja Toivio on lakinainen, joka asettaa dekkarimaisesti etenevän tarinansa Kuka lasta varjelee Kuusamoon. Tarinan päähenkilö on hänkin lakinainen, joka on jättänyt pääkaupungin hektisyyden taakseen ja lähtenyt etsimään uutta eloa pohjoisemmasta. Edessä tuntuu kuitenkin olevan muuri, kun asialistalla on selvittää lapseen kohdistunutta väkivaltaa.
Kuusamosta on käytävä käräjöimässä Rovaniemellä asti, koppavien juristipoikien pomputeltavana. Mutkat eivät suoristu, vaan pikemminkin kiristyvät ja ohjautuvat väärille teille, oli sitten kyseessä poliisi tai isompi yrityspomo. Tukea ei tunnu tulevan sotepelossa elävien sosiaalialan ammattilaistenkaan kautta. Hekin ovat osa tätä vyyhteä, jossa oma napa on liian lähellä, jotta näkisi lapsen hädän.
Sisko Koskiniemen Ihan tavallinen perhe- teoksessa taustoitetaan asioita, joista iltapäivälehtien lööpit vaikenevat. Tarinassa poliisilaitoksen sosiaalityöntekijä tuo esiin byrokratian ja lakitekstien takana olevan todellisuuden. Kohtaloaan kirjassa käyvät niin nuori huumeäiti, pakkoavioliittoa pelkäävä maahanmuuttajatyttö kuin vakiintunut avioparikin.
Kun kirjoittajat ovat itse lastensuojelun ammattilaisia, tuo se jännityksen täyteiseen kerrontaan toden tuntua. Kirjojen ytimessä on viesti siitä, että yksi turvallinen aikuinen riittää. Sellainen, jonka avulla uhrina oleva lapsi tai nuori löytää tien ulos piinaavasta elämästään.
Lastensuojelun sijaishuollon epäkohdat ja lasten kaltoinkohtelu 1937-1983. 2016. Sosiaali- ja terveysministeriö.
Toivio, Marja. 2016. Kuka lasta varjelee. Arktinen Banaani.
Koskiniemi, Sisko. 2018. Ihan tavallinen perhe. Myllylahti.
Riitta Kemppainen-Koivisto