Kun Leena Kostamo sai Kaatuneitten omaisten liiton edustajana kunnian vierailla viime itsenäisyyspäivänä Presidentinlinnassa, pääsi mukaan avecina hänen miehensä Rauno. Kutsu oli yllätys, ja arvostuksen osoitus sotaorvoille.
– Tarkoitus on ollut, että sotaorvot pääsisivät samanarvoiseksi sotaveteraanien kanssa. Sellainen oli tarpeen, sillä monet meistä tarvitsevat kuntoutusta. Ja olemmehan olleet jälleenrakentamassa Suomea niin kuin sotiemme veteraanitkin, kertoo Rauno Kostamo.
Historian raskas taakka
Monet muistavat sota-ajalta asioita, joista ei saanut lapsuudessa, nuoruudessa eikä edes aikuisena puhua. Raunon lapsuuteen kuuluivat salassa pidetyt muistot Mäntyvaaran taisteluista Sallan tien varressa. Tuolloin kostamusperäläisiä oli Sallan pataljoonassa useita. Raunon oma isä kaatui pojan ollessa 6- vuotias. Mielissä on vielä aika, kun viholliset saapuivat Pelkosenniemeen, kun Suomen sotajoukot olivat lepotilassa.
– Näitä tarinoita kuultiin, kuulemma salaisia. Piti olla suut supussa! Meitä Valden ja Yrjön jälkeläisiä vähän vieroksuttiin, kun lähellä oli pilkkanimellä kutsuttu ”pikku Moskova”, Perävaara.
Sotaorpojen asialla
Kun Lapin sotaorvot perustettiin 2000- luvun alussa, toimi ensimmäisenä puheenjohtaja Oskari Autti. Häntä seurasi Mikko Virrankoski, joka ajoi sotaorpojen kuntoutusasiaa.
– Hän otti yhteyttä Kaatuneitten omaisten liittoon, joka oli perustettu sotien loputtua vuonna 1946. Mikko hoiteli hommia yli 10 vuotta. Lopulta sopimus saatiin, presidentti ja ministerit tunnustivat sotaorvot, se oli samalla kunnianosoitus meitä kaikkia sotaorpoja kohtaan.
Linnan juhlissa Raunolla ja hänen vaimollaan oli mahdollisuus mennä vapaasti kättelyjonoon sotaveteraanien kanssa. Kuuluisia ihmisiä ja toimittajia vilisi sotaveteraanien ympärillä.
– Sotaveteraanien rintamukset olivat täynnä ansaittuja kunniamitaleita sotiemme ajoilta. Vaatimattomat omat rintamitalit olen ansainnut reserviläisten toiminnoista sekä urheilusta. Keltainen sali oli varattu sotaveteraaneille ja sinne meidätkin ohjattiin.
– Sieltä löytyi toinenkin kemijärveläinen, sotaveteraani, kolmessa sodassa taistellut Kaisanlahti, joka oli toiselta puolen Kemijokea, Levärantalainen. Sieltä on lähtöisin myös kuuluisa Kyyhkysten taiteilijasuku.
– Ministerit ja muutkin silmäätekevät olivat kuten muutkin aitoja ja kiinnostuneita, että mistäs sitä on tultu ja hommailtu elämän varsiteillä. Mieleenpainuvin oli suuren rakentajan Ilpo Kokkilan kanssa käyty keskustelu.
Kotitila elää
Kostamon lapsuudenkodin vesikatto uusittiin viime kesänä siskon perheen voimin.
– Vielä lapsuuden kotitila kukoistaa.
Muisteluhetkiä menneistä saattaa myös tulla lisää.
– Kun juhlahumusta uutisoitiin mediassa, otti minuun yhteyttä Leena Aalto, serkkutyttö, joten en ole sitten lapsuuteni kolmannen evakkomatkan jälkeen tavannut. Nyt pidämme yhteyttä sähköpostissa. Toivottavasti tavataankin vielä.
Riitta Kemppainen-Koivisto