Kuinka paljon ihminen voikaan työstään tykätä

Julia Rantala sai hyvän pohjan työhönsä yrittäjyysopinnoista. -Siitä sai hyvän pohjan, vaikka todellinen oppiminen alkoikin vasta sitten, kun perustin yrityksen. Kuva: Tuuli Kontio

Julia Rantalan lähisuvussa on vain yksi yrittäjä, hän itse. Liikeidea muotoutui opintojen aikana ja jo viikko koulusta valmistumisensa jälkeen hän vietti oman yrityksensä avajaisia.

Rovaniemellä opiskelleen Rantalan toi Kemijärvelle rakkaus. Poikaystävän kotipaikkakunnalla vietetyt kesät osoittivat, että täällähän voisi viihtyä pitempäänkin. Appivanhempien pyörittämän kuntokeskuksen tiloissa ollut tyhjä liiketila sinetöi ajatuksen yrittäjyydestä.

– Palaset loksahtivat siinä kohtaa kohdalleen, sain tehtyä tekeillä olleet suunnitelmat ja laskelmat valmiiksi, Rantala kertoo.

Yrittäjän taival alkuun Kemijärvellä

Nyt monenlaisia kosmetologipalveluja tarjoava Kemijärven Kauneuspiste on toiminut puolitoista vuotta. Yrittäminen on ollut pitkälti sellaista, mitä Rantala kuvittelikin sen olevan. Yrittäjyyden parhaita puolia on hänen mukaansa se, kun voi tehdä asiat niin kuin parhaaksi näkee – esimerkiksi käyttää niitä tuotteita ja laitteita mitä haluaa. Suurin matkan varrella tullut yllätys onkin laatuaan positiivinen.

– Se on ollut yllätys, kuinka paljon ihminen voikaan työstään tykätä, Rantala toteaa.

Leaderista apua alkuun

Kosmetologiopintoihin liittyvien yrittäjyysopintojen lisäksi Rantala suoritti enemmänkin aikuiskoululaisille suunnatun yrittäjäkoulutuksen, jossa hiottiin liiketoimintasuunnitelmia ja opiskeltiin muita yrittäjyyteen liittyviä asioita. Koulun lisäksi Julia Rantala kiittää äitiään, joka ensi kertaa kertoi hänelle Leader-rahoituksesta.

– Hän oli rahoitusmahdollisuuksista tietoinen ja auttoi minua hakemusten kanssa.

Leader Pohjoisin Lappi myönsi yritykselle tukea aloituskustannuksiin, eli käytännössä kiinteiden kalusteiden ja laitteiden hankintaan. Rantalalle mahdollisuus Leader-rahoitukseen tuli siis yllätyksenä ja nyt yrityksen alkuvaiheita muistellessaan hän pitää mahdollisuutta tärkeänä.

– Aloituskustannukset ovat isot ja rahoitus helpotti juuri siinä alussa, kun sille oli tarve. Jos näistä kerrottaisiin jo koulussa, voisi se madaltaa jonkun kynnystä yrittäjäksi alkamiseen.

Lue koko juttu: www.lapinkeino.fi

 

Tuuli Kontio