Lapissa on 60–70 tietokirjailijaa.
Entä sitten?
Lapissa on moottorikelkkailijoita ja joulutonttuja huomattavasti enemmän, samoin pilkkijöitä ja vapaa-ajankalastajia, poromiehiä, kuvataiteilijoita, valokuvaajia ja ulkomaalaisia. Jopa sukankutojia ja pitsinnyplääjiä on joka kylässä enemmän kuin tietokirjailijoita koko Lapissa.
Tieto- ja kaunokirjailijoiden merkitystä ei kannata laskea lukuina. Kannattaa pohtia, miten Lapista tehdyt kirjat vaikuttavat lappilaisten elämään. Väitän häpeämättä, että Lappia ei olisi nykyisessä mielessä ilman Lapin kirjallisuutta.
Lappi kiehtoo kulkijoita
Pohjola on askarruttanut aina kirjailijoita.
Roomalainen Tacitus pohti pohjoisen kansojen luonnetta 2000 vuotta sitten. Keskiajan oppineiden mielestä maanääressä asui taivaanääreläisiä, koirankuonolaisia ja lappalaisia. Ensimmäinen Lapin matkakirja ilmestyi 1555 Roomassa.
Teos synnytti ryntäyksen Lappiin. 1900-luvun alkuun mennessä julkaistiin parikymmentä Lapin matkakirjaa, lukuisia maalauksia ja reittikarttoja.
Noissa teoksissa muotoiltiin asiakaslähtöisen Lapin matkailun perusteemat: Lapin erikoiset luonnonolot ja ilmasto, saamelaiset ja poro sekä Lapin lantalainen väestö ja sen outo kulttuuri.
Nämä teemat toistuivat vanhassa matkakirjallisuudessa ja Lapin 1900-luvun kaunokirjallisuudessa. Kansatieteellinen kirjallisuus etsi samoja Lapin piirteitä, samoin luonnontieteellinen tutkimus- ja retkeilykirjallisuus. Ei auttanut, vaikka lapinkävijällä oli luonnontieteellinen koulutus. Tutkija teki vapaa-ajallaan havaintoja kulttuurista ja kansanelämästä ja toisti ikivanhoja Lapin myyttejä.
1900-luvun matkailuteollisuus, varsinkin sodanjälkeinen, oppi hyödyntämään vanhoja teemoja ja julisti ne ”aidoiksi”. Nykyään matkailumarkkinoinnin koneisto jauhaa verkossa samaa virttä, mutta kutsuu sitä brändiksi ja maineenhallinnaksi. He tietävät, mitä tekevät.
Lukuisten suomalaisten ja ulkomaalaisten sydämessä on paikka Lapin eksotiikalle. Jokaisessa antikvariaatissa on Lapin hylly. Lapinhulluihin suhtaudutaan kaikkialla myötämielisesti. Harva kehtaisi tunnustaa olevansa varsinaissuomen-, savon- tai pohjanmaanhullu.
Siksi arvon lappilaiset. Kun tapaatte lappilaisen kirjailijan, kumartakaa maahan asti ja suudelkaa hänen kättään. Hän tekee työtä sen eteen, että Lapin matkailuteollisuus tahkoaa vastakin miljardeja. Silti lappilainen kirjailija saa työstään palkkaa saman verran kuin vaivaisukko kirkon portailla.