Turvallista laskettelua!

Ski Patrolit valvovat rinneturvallisuutta ja opastavat laskettelijoita. Kuva: Suomen Hiihtokeskusyhdistys ry

 

Rinteet olivat hyvässä kunnossa, kuten myös ohjeet ja opasteet. Asenne turvalliseen lasketteluun on myös hyvällä tolalla, selviää Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin valvonnasta.

Hiihtokeskuksia on 80 eri puolilla Suomea ja niistä 62 on Suomen Hiihtokeskusyhdistys ry:n (SHKY) jäsenkeskuksia.

Positiivisia valvontahavaintoja ovat mm. ne, että hiihtokeskukset tuntevat riskit ja turvallisuudesta halutaan pitää huolta. Osalla onnettomuuksien määrä on vähentynyt, kun hyppyrit ovat pienentyneet, rinteissä on aktiivinen Ski Patrol -toiminta, kypärä on useammalla laskijalla päässä ja rinnekulttuuri on kehittynyt.

Rinteet pidetään hyvässä kunnossa, säännöt ovat hyvin esillä ja rinnekartat ovat nähtävillä. Rinteiden vaikeusasteista, risteyksistä tai erityissuorituspaikoista kertovia opasteita oli rinteissä riittävästi.

Riskien arviointia syytä lisätä

Valvontakäyntien perusteella kehitettävää löytyy esimerkiksi riskienarvioinnissa, jolloin selviää, miten vaaroja tunnistetaan. Monessa hiihtokeskuksessa ei vain lasketella, vaan tarjolla on vaikka alamäkipyöräilyä, joka vaatii omat turvatoimet.

Ski Patrol -toiminta lisää turvaa

Ski Patrol -toiminnalla on suuri merkitys rinneturvallisuudessa, kertoo projektista vastannut ylitarkastaja Aleksi Latvala.

– Hyvänä tavoitteena kaikille hiihtokeskuksille voisi olla vähintään yksi koulutettu Ski Patrol -rinnepäivystäjä.

 

Laskettelijan rinneturvallisuus:

– Noudata hiihtokeskuksen ohjeistuksia ja rinnesääntöjä. Kysy tarvittaessa neuvoja henkilökunnalta.

– Käytä kypärää ja muita suojaimia.

– Valitse rinne oma taitotasosi mukaan ja tutustu erityissuorituspaikkoihin etukäteen.

– Ota huomioon muut laskijat, erityisesti pienet lapset.

– Ilmoita vaaratilanteesta tai onnettomuudesta välittömästi henkilökunnalle.

 

Lappilainen