Kemijärvisten unelmia Amerikassa

Säynäjäkangas, Olli & Säynäjäkangas, Pertti. 2019. Heillä oli unelma. Siirtolaisuus Kemijärveltä Amerikkaan. OMS Kirjatuotanto. Kuva: Olli Säynäjäkangas

Kiintoisaa aikalaistarinaa sisältää Olli ja Pertti Säynäjäkankaan teos Heillä oli unelma. Kirja esittelee Kemijärven sukuja, joista lähdettiin leveämmän leivän pariin Amerikkaan 1800-1900 luvun taitteessa. Matkaa tehtiin usein pohjoisen Norjan kautta tai etelästä Hangosta lähtevien laivojen kyydissä, toiveena löytää työtä.

Moni pääsi kuparikaivoksille aloittamaan uutta elämää, löytyi aviopuoliso, perustettiin perhe ja jäätiin niille sijoille asumaan. Joku heistä palasi takaisin, mutta isolla osalla suku asuttaa Michiganin ja Minnesotan seutuja edelleen.

Kirjassa esitellään neljätoista Kemijärven kylää ja aluetta, joista matkalle lähdettiin niin eteläiseltä Juujärveltä kuin pohjoisosan Vuostimostakin. Tuttuja sukunimiä vilahtelee sukututkimuksen mukaisen kerronnan joukossa.

Lapista siirtolaisiksi lähtijöitä oli yli 23 000 henkeä, koko Suomesta 389 000 henkeä. Usein lähdön syy oli nälkä, takana olleet katovuodet, epävarmuus toimeentulosta ja pako köyhyydestä. Joitakin lähtijöitä motivoi halu nähdä maailmaa, vapauden kaipuu ja uteliaisuus. Kun yksi jos toinenkin oli asettunut aloitteen, lähti tästä viesti sukulaisille, että tulkaahan perässä, työtä on saatavilla.

Kirjan henkilöillä on kytkös Kemijärveen, osa on vieraillut sukulaisiaan tapaamassa Kemijärvellä ja päässeet löytämään omia juuriaan ja esi-isien silloisia asuinsijoja.  Vanhoista kirjeistä, kuvista ja haastatteluista on taiteltu luettavaksi mainio kokonaisuus sukututkimuksen ja arkistojen lähteiden joukkoon.

 

Riitta Kemppainen-Koivisto